Haukkavuoren luminen maisema talvella. Kuva: Upe Nykänen

Korpilahden huumaavan hienolla Haukkavuorella

Haukankierros? En ollut siitä kuullutkaan ennen äskettäistä visiittiä Korpilahdelle, mutta näkemäni reittiviitta jäi mieleen. Niinpä suuntasin komean pakkassunnuntain kunniaksi tutkimusmatkalle. Alkajaisiksi poikkesin Korpilahden satamassa tutkimassa reitin opastetaulua kahvila-ravintola Satamakapteenin edessä. Haukankierros (9,5 km) alkaa juuri sieltä: lyhyt pätkä kevyen liikenteen…
Hitonhaudan rotko ja luola. Kuva: Upe Nykänen

Piristysretki Laukaan Hitonhaudalle

Olipa taas kerran vuoden hämärin kuukausi, eikä lumesta tietoakaan. Mutta mitä jos aurinko yllättäen kapuaa esiin ja valaisee maiseman häikäisevästi? Silloin voi lähteä retkelle vaikka Hitonhaudalle Laukaaseen! Kun saavuimme Valkolantien suunnasta parkkipaikalle, oli siellä tupaten täyttä. Onneksi yksi retkeläinen palasi…
Lyhty puussa, Runotulet 2019. Kuva: Upe Nykänen

Moirislammen Runotulilla 2019

Jo useana vuonna ovat Jyväskylän ympäristöluotsien vapaaehtoiset sytyttäneet ulkotulia ja kynttilöitä valaisemaan runopolkua loppiaisiltana. Tänä vuonna Runotulet syttyivät Seminaarinmäen kupeeseen, perinteikkään Moirislammen puistoon. Kolmena aiempana vuonna luontoaiheisia runoja oli päässyt lukemaan vastaavanlaisella runotulikävelyllä Vehkalammen maisemissa Kortepohjassa. Ympäristöluotsien ja muutaman kulttuuriluotsin…
Upe Komulankönkäällä, Hyrynsalmi. Kuva: Upe Nykänen

Tervetuloa Jalkaisin-blogiin!

Jalkaisin-blogi on saanut uuden kodin! Vuonna 2009 aloittamani kävelyyn painottuva Jalkaisin-blogini majaili aiemmin osoitteessa jalkaisin.blogspot.com. Sinne 31.12.2018 mennessä naputtelemani blogipostaukset pysyvät paikallaan vanhassa osoitteessa, mutta uusia kävely/retkipostauksia julkaisen nyt vuoden 2019 alusta alkaen täällä Jalkaisin.fi-osoitteessa. Tervetuloa kävelyn ja retkeilyn maailmaani!