Pyhä puu Kinnulan Tikkakankaalla

Kävellen Suomen halki 26: Koirasalmi-Kinnula

Edellisen Suomen halki-retkeni päätepiste oli Koirasalmi Salamajärven kansallispuistossa Kivijärvellä joulukuun 2019 lopussa, liki Kinnulan rajalla. Viimein toukokuun jälkipuoliskolla koitti päivä, jolloin pääsin nostamaan rinkan selkääni Koirasalmella: matka jatkuisi taas muutaman päivän verran kohti pohjoista. Alun perin olin ajatellut taivaltaa Koirasalmelta…
Rentukka kukkii Tourujoen luontopolun varressa.

Aamukävelyllä Tourujoen luontopolulla, Jyväskylä

Tänä aamuna lähdin jo ennen aamiaista kävelylle kohti Jyväskylän keskustaa, suuntana Tourujoen luontopolku. En ikävä kyllä herännyt niin varhain, että olisin päässyt kuuntelemaan keväistä linnunlaulukonserttia varhain auringon nousun tienoilla, mutta ei se mitään. Laskeuduin Kankaankadulta jyrkkiä rappusia alas Tourujoen laaksoon.…
Koiviston kylän luontopolun opaste

Eväsretki Koiviston kylän luontopolulle, Äänekoski

Vain muutaman kilometrin päässä vilkkaasta Hirvaskankaan alueesta Äänekoskelta löytyy Koiviston kylä ja sen museotie. Museotien komean tienviittatolpan juurelta alkaa myös kyläläisten ylläpitämä Koiviston kylän luontopolku. Tein Koivistolle peräti kaksi eväsretkeä viikon sisällä, joten voinee sanoa, että viehätyin luontopolusta ja eritoten…
Vanhaa kuusikkoa, luontopolku Kontionjälki, Uurainen,

Kevätretkellä Kontionjäljen luontopolulla, Uurainen

Luontopolku Kontionjälki osui silmiini, kun etsin sopivan läheltä päiväretkikohdetta. Niinpä pakkasin reppuni ja ajoin Uuraisten Kangashäkkiin luontopolun lähtöpaikkaa etsimään. Ajelin varovasti kelirikkoteitä (Pölykankaantie-Kurrikatu) lähes perille asti, pehmeitä ja reikäisiä kohtia väistellen. Ihan viimeisen tienpätkän eli Kissakadun kävelin suosiolla polun lähtöpaikkaan,…
Laulavan mörön polku, ylämäkeä ja kuusikko.

Kevätretki Laulavan mörön polulle, Sumiainen

Laulavan mörön polku tuli ensimmäisenä mieleen, kun mietin, missä olisi kiva käydä pidemmällä metsäretkellä päiväseltään. Olen viime viikkoina lähtenyt kävelyretkille vain kotiovelta ja siksikin vaihtelu oli jo tervetullutta. Ajaa hurautin Jyväskylästä Sumiaistentielle, parkkasin Laulavan mörön polun pienelle P-paikalle tien varteen…

Kävellen Suomen halki 25: Kivijärvi-Koirasalmi

Kivijärven upeassa Lähteen talossa on ehtinyt toimia sen 200-vuotisen historian aikana muun muassa pankki ja sairaala. Suurten nälkävuosien aikana 1860-luvulla täällä yritettiin saada tolpilleen aliravitsemuksen vuoksi heikkoon kuntoon joutunutta väkeä. Lähteen talon hyvässä hoivassa talttui myös oma aamunälkäni mitä herkullisimmalla…

Kävellen Suomen halki 24: Sininen tie-Kivijärvi

Linja-autopysäkki Sinisen tien (kantatie 77) varressa Piispalantien risteyksen tuntumassa Kannonkoskella oli lähtöpaikkani seuraavalle #suomenhalki-retkelle. Jalassa pitopohjakengät, selässä kevyehkö reppu. Näin joulukuun lopussa en tällä kahden päivän retkellä aikonut yöpyä ulkona. Ajattelin, että alkumatkan Sinisen tien osuudella ei olisi järisyttävän ruuhkaista,…
Heinäjärvi syysruskassa, Kannonkoski.

Kävellen Suomen halki 23: Rakennuslampi-Sininen tie, Kannonkoski

Herätessäni Rakennuslammen kodalla sunnuntaiaamuna taivaalta tipahteli hissukseen lumihiutaleita. Ei paljoa, vain vähän, mutta kumminkin. Ensilumi! Tuntui mahtavalta olla juuri nyt Rakennuslammella. Tein pienet aamupuurotulet ja kun olin aamiaisen syötyäni pakannut, lähdin sillä lailla hyvillä mielin, että ainakin Rakennuslammen kota jäi…