Arktikumin ja napapiirin taideviitta ja upean sinivalkoinen taivas.

Kävellen Suomen halki 45: Hirvas-Rovaniemi ja Napapiiri

Edessä oli viimeinen vuoden 2020 #suomenhalki-kävelypäiväni, kun heräsin Hotelli Metsähirvaassa hyvin nukutun yön jälkeen. Edellinen kävelypäiväni tänne ei ollut myöskään ollut kovin uuvuttava. Tuntui hienolta, että Rovaniemi oli jo totta, vaikka en vielä keskustassa ollutkaan. Hotellin tyylikäs rakennus on valmistunut…
Pieni autiotalo ja villiintynyt piha, osin kellastuneita pihakoivuja.

Kävellen Suomen halki 44: Pikkukylä-Hirvas

Varhain eräänä elokuisena perjantaiaamuna hyppäsin Jyväskylässä taas linja-autoon ja matkasin kohti pohjoista, jatkamaan kävelyäni Pikkukylästä, jonne olin edellisellä reissulla talsinut. V.Alamäen bussi lähti porhaltamaan nelostietä reipasta vauhtia Rovaniemelle, kun minä siirryin pysäkiltä kevyen liikenteen vähäväkiselle väylälle. Enää yksi yö välissä…
Tervolan kirkko, kellotapuli ja vanha kirkko ilta-auringossa, heijastuu tyynen Kemijoen pintaan.

Kävellen Suomen halki 42: Keminmaa-Tervola

Edellinen kävelypäiväni Kemistä Keminmaahan oli ihanan lyhyt ja aurinkoinen. Tänään edessä oli pidempi rupeama ja pilvisessä säässä, määränpäänä Tervola. Nautittuani Pohjanrannassa aamiaisen lähdin tallaamaan Rovaniementien laitaa, aluksi kevyen liikenteen väylää pitkin. Oli ihanaa, että ei tarvinnut suunnata nelostien varteen, vaan…
Kivistä tehty jatulintarha Kemin sataman lähellä.

Kävellen Suomen halki 41: Kemi-Keminmaa

Heinäkuun 2020 loppupuolella junailin Jyväskylästä Kemiin, jatkamaan heinäkuussa tauolle jättämääni kävelyretkiketjua kohti pohjoista. Aurinko paistoi ja lämmin sää toivotti minut tervetulleeksi kaupunkiin. Jätin repun muutamaksi tunniksi säilytykseen, nautin kahvetta ja kakkupalan viime retkellä tutuksi tulleessa kivassa Café Hertassa. Sitten lähdin…
Upe Kemin matkailukarttakyltin edessä.

Kävellen Suomen halki 40: Simoniemi-Kemi

Heräsin Simoniemessä ihanan aurinkoiseen aamuun. Edellisen päivän taival ei painanut jäsenissä, sillä olin saanut rantamakasiinimökissä makoisat unet saunan jälkeen. Olin tilannut mökin jääkaappiin valmiiksi myös aamiaispaketin, jota täydensin vielä edellispäivänä Simosta ostamillani mansikoilla. Tämä oli luksusta! Ja ihana aloitus uudelle…
Laavu ja puuvaja Simoniemen satamassa Perämeren rannalla, isot pilvet taivaalla ja aurinko paistaa.

Kävellen Suomen halki 39: Merihelmi-Simoniemi

Merihelmi herätti minut ihanan poutaiseen aamuun, vaikka myös hurjemman näköisiä pilviä leijui Perämeren yllä. Käväisin Merihelmi Campingin keittiössä laittamassa aamupalan ja sitten hyvästelemässä rantamaisemat. Tiedossa oli todennäköisimmin taas paljon nelostietaivalta ja etenkin ilman merimaisemia ennen kuin määränpääni Simoniemi olisi illemmalla…
Sininen taivas ja pilviä, Perämeren rantakiviä ja auringossa välkehtivä sininen Perämeri. Paikka: Merihelmi.

Kävellen halki Suomen 38: Ii-Merihelmi

Pilvipoutainen heinäkuinen aamu, Villa Kauppila, Ii. Ihanaa! Ei sadetta! Kun varustauduin alkavaan kävelypäivään majatalon aamiaisen jälkeen, päätin uskaltautua vaihtamaan kengät kevyempiin. Ei vain siksi, että hyvällä tuurilla pouta jatkuisi, vaan koska upouudet Merrellin tossut (jotka olin pienessä tossupaniikissa ja suurin…
Iin wanhan haminan kapea katu, jonka varressa punaisia ja vaaleita vanhoja omakotitaloja.

Kävellen halki Suomen 37: Haukipudas-Ii

Siirryin aamulla onnikalla Oulusta Haukiputaalle jatkamaan sinne edellispäivänä päättynyttä matkaa. Tämän päivän kävely Haukipudas-Ii noudattaisi yhtä helppoa reittiä kuin edellisenäkin: alkumatka tien 847 vartta, sitten nelostietä, eikä tarvitsisi pahemmin karttaa vilkuilla. Huh, mikä seinäkirjoitus oli vastassa Haukiputaalla. ”Kuollu kylä”? Ei…

Kävellen Suomen halki 36: Oulu-Haukipudas

Starttasin kävelyn kohti Haukipudasta Oulun keskustasta torilta, johon olin edellisenä päivänä päättänyt kävelyretken Liminka-Oulu. Ensimmäisen pysähdyksen aika tuli heti reilun puolen kilometrin päästä, sillä halusin käväistä Tähtitornin kahvilassa, jonne jokaisella Oulun käynnillä tekee mieli. Rauhallinen istuskeluhetki teen ja pullan kera…
Limingan taidekoulun aittojen takaseinissä on taideteoksia.

Kävellen Suomen halki 35: Liminka-Oulu

Liminka herätti minut ihanan aurinkoiseen aamuun majapaikassani Lintukodossa, mihin olin saapunut edellisenä päivänä Rantsilasta. En pitänyt kiirettä pois Limingasta, vaan lähdin aamukävelylle Vanhan Limingan alueella. Vanha Liminka Heti alkajaisiksi ylitin puusiltaa pitkin puron ja astuin Limingan Taidekoulun piha-alueelle, missä sain…