Uteliaat lehmät laitumella, Saukkola.

Kävellen halki Suomen 18: Hangasjärvi-Jyväskylä

Hangasjärven laavu antoi mitä mahtavimmat unet edellisen päivän kävelyn ja saunan jälkeen! Matkaa määränpäähämme eli Jyväskylään oli opasteiden mukaan jäljellä Keski-Suomen maakuntauran reittiä pitkin noin 26 kilometriä, josta osan tiesin olevan tieosuuksia ja osan polkuja tai muita kelpo kulkuväyliä; pikkuisen…
keski-suomen maakuntauran reittimerkki vaeltajille

Kävellen halki Suomen 17: Suljula-Hangasjärvi

Kun laavuaamu Jämsän Suljulassa valkeni, kuului jostain lintujen kirkunaa. Joutsenia? Ei se ääntely ihan samanlaiselta kuulostanut, mutta täytyihän niiden olla joutsenia. Mitä muutakaan? Keitimme aamupuuro- ja teevedet. Edellinen päivä oli mennyt tosi hyvin, mitenkähän tämä toinen yhteinen patikointipäivä? Jätimme lähtiessämme…
Metsäpolku ja laskeva aurinko, Jämsä

Kävellen halki Suomen 16: Jämsä-Suljula

Jämsä. Nyt alkaisi ihan toisenlainen taival: reitti, jota olin kulkenut aiemminkin (joskin päinvastaiseen suuntaan) enkä kävelisi yksin, vaan seurassa! Olin saanut viestin ystävältäni, että hän voisi liittyä seuraan jollekin pätkälle. Niinpä teimme treffit Jämsään – ja edessä oli kolmen päivän…
Soratie, Kuhmoinen

Kävellen halki Suomen 15: Kuhmoinen-Jämsä

Nukuttuani hyvät unet Kuhmoisten Sahanrannassa nousin satamasta mäkeä ylös Kuhmoisten keskustaan ja etsin ensi töikseni sieltä aamiaispaikan. Onnekseni vastaan tuli jo avoinna ollut Sarin kotikahvila, jossa sain ensinälän taltutettua. Lisäksi tein eväsostoksia ruokakaupasta ennen kuin lähdin aloittamaan päivän taivalta. Edessä…
Muraali Kuhmoisten keskustassa - tyttö kahlaa lumpeiden keskellä ja kantaa lyhtyä.

Kävellen halki Suomen 14: Padasjoki-Kuhmoinen

Padasjoki lähestyi – saavuin sinne bussilla Jyväskylästä. Hyppäsin pois kyydistä valtatie 24:n varren pikavuoropysäkillä eli ABC:n pihassa, mistä lähdin kävelemään aamutuimaan kävelytietä pitkin kohti satamaa. Miellyttävä aurinkoinen shortsikeli! Jo edellisellä retkellä kohtaamani puuveistokset olivat paikallaan nurmikon puistoalueella, vähän ennen Padasjoen…
Sorsa, harakka ja kolmas lintu -sähkökaappitaideteos Kuopiossa, tekijä Elina Moilanen.

Väriläiskiä Kuopion kaduilla: sähkökaappitaidetta

Sähkökaappitaide on ilahduttavasti yleistynyt eri kaupungeissa. Marraskuinen sunnuntaipäivä Kuopiossa antoi aikaa kuljeskella pitkin keskustan katuja. Ennen ”pakollista” kahvilapysähdystä silmiin osui monta harmaan sähkönjakokaapin piristäjää! Elina Moilanen oli taiteillut lintuja Tuomiokirkon kupeeseen, kivimuurin edessä olevaan sähkökaappiin. Kadunvarsimarssilla astelevat varpunen, sorsa, varis…
Nurminen-järven ruovikko, Laukaa

Pienellä retkellä pitkässä niemessä: Pitkäniemi, Laukaa

Olin kuullut, että jossain päin Laukaata on hyvin pitkä ja kapea niemi. Kartan tutkiminen tuotti tuloksen: sieltä löytyi Pitkäniemi, varustettuna merkinnällä Lomakeskus. Mielenkiintoista! Pitkäniemi sijaitsee Nurminen-järven rannalla, hieman Äijälän eteläpuolella. Ajoin muutaman kilometrin Kuusaalta pohjoiseen ja käännyin oikealle kohti Pitkäniemeä.…
Hylkeen muotoinen jäämuodostelma rantakiven päällä.

Marraskuutunnelmaa Imatran Lammassaaressa

Lammassaari on yksi suosikkikävelykohteistani Imatralla. Saaren ranta- ja metsämaisemissa kulkee kivasti polkuja ja niistä voi nauttia ympäri vuoden. Lumisimpana aikana vuodesta voi toki joutua tai päästä tarvittaessa tallaamaan itsekin polkua auki. Isänpäivän aatto oli sään puolesta marraskuisen apean ja kuitenkin…
Sorsajärvi, Evo.

Kävellen Suomen halki 12: Lammi – Evo – Tarus

Evo edessä tänään! Lammin aamu valkeni kauniin, linnunlauluisen koivikon keskellä. Ah, niin levollista ja hiljaista… Päivän taipaleeni alkoi leppoisalla kävelyllä pikkutietä pitkin ja pääosin metsän siimeksessä. Niinpä äimistykseni oli kahta kauheampi, kun heti aamun ensimmäisten kävelykilometrien aikana kuului järjettömän kova…
Mommilan kyläpuoti.

Kävellen Suomen halki 11: Oitti – Lammi

Palasin Oittiin muutaman päivän jälkeen jatkamaan matkaa, kun kävi selväksi, että nilkan hiertymä ei vaivannut enää. Paremmat kuituteippaukset vain ihon suojaksi ja kevyemmät retkeilykengät jalkaan. Se oli siinä. Reittikin oli selvä: tietä pitkin kohti Lammia. Mutta mihin asti? Muistelin kesän…