Hirvaan kierroksen hurmaa Salamajärven kansallispuistossa, osa 1

Jalkaisin

Viimeinkin Hirvaan kierros! Olin jo pitkään haaveillut viikonloppuretkestä tällä osin Salamajärven kansallispuistossa kulkevalla, noin 58 km pitkällä reitillä. Viime elo-syyskuun (2018) vaihteessa siitä tuli vihdoin totta: pakkasin rinkkani kahden yön retkeä varten ja ajaa hurautin Koirasalmen luontotuvalle Salamajärven kansallispuistoon.

Saavuin Koirasalmelle perjantai-iltapäivän puolella ja join vielä lähtöteet sekä ostin Peuran polun reitistön kartan. Minneköhän asti tulisi talsittua perjantain puolella? Ajatuksissani oli laavuyö, sillä olin vasiten jättänyt teltan kotiin.

Kivinen retkipolku Ison Koirajärven varrella

Alkumatka oli minulle tuttua aiemmilta Salamajärvellä käynneiltä. Muistin jo entuudestaan Ison Koirajärven rantaa seurailevan kivikkoisen polun… Sitten käännös vasempaan ja askellus kohti Heikinjärveä, sinisiä maalimerkkejä seuraten.

Vaeltaja Hirvaan kierroksella, kivisellä polulla.
Vaikka Salamajärvellä mahtavaa suomaisemaa riittääkin, osuu jalkojen alle välillä myös muutama kivi.
Syksyinen Ruuhipuro, Salamajärven kansallispuisto

Uusi puusilta oli pykätty Ruuhipuron yli. Sillalle tohti hyvin pysähtyä nauttimaan suloisesta metsämaisemasta. Osa polun pitkospuista odotti vielä korjausvuoroaan.

Rakkakivikko Hirvaan kierroksen varrella, Salamajärven kansallispusito

Odotin jo ennalta Ruuhilammen ja Ruuhipuron jälkeen edessä olevaa pätkää, kerrassaan komeaa rakkakivikkoa, jonka ylittäminen sujuu mukavasti pitkospuita pitkin.

Heikinjärven laavulla ei ollut ketään. Pidin hetken tauon ja katselin Heikinjärvelle, jonka maisemissa voi kuulemma bongata hyvällä tuurilla metsäpeuroja. Ei ollut niin hyvä tuuri tällä kertaa.

Tavilammen tulipaikka
Tavilammen tulipaikka

Hirvaan kierroksella on etenkin tässä osassa mukavan tiheässä taukopaikkoja. Tavilammellakin olisi ollut kuivia polttopuita tarjolla.

Naavapartainen kelo
Salamajärven kansallispuistossa voi kohdata hienoja vanhoja keloja naavapartatupsuineen.
Heikinjärvenneva, lintutorni
Heikinjärvennevan lintutorni

Matka jatkui melko tasaisissa maisemissa. Korkeuserojahan ei näillä seuduilla hurjasti ole. Heikinjärvenkankaalla tuli vastaan lintutorni, jolla en ollut ikinä käynytkään.

Heikinjärvenneva

Laskin rinkan maahan ja kapusin ylös. Lintutorni oli uudenkarhean hieno, mutta missäs ne linnut? Ehdin jo huokaista, että eipä olisi ollut lintutuntemustakaan, saati sitten kiikareita, mutta sitten erotin kauempaa nevalta joutsenia. Parempi on torniretkelle varustautua jonkinlaisilla tähystelylaseilla!

Kauluksenkankaan kohdalla on kartassa hannunvaakuna. Nähtävyys! Kyltti osoitti Kauluksen kämpälle. Se oli ehdottomasti käytävä katsomassa.

Kauluksen niittysauna ja vaeltaja Upe Nykänen sen oviaukossa.
Niittysaunan kynnyksellä.

Kauniisti harmaantunut, matala hirsirakennus on vanha niittysauna. Ei tarkoitettu jättiläisille, sen verran matala tupa tuo niittysauna on, oviaukkoa myöten. Niittysaunan vierestä löytyy myös tulipaikka, mutta minulla ei ollut vielä nälkä, ei sinne päinkään. Nostin rinkan takaisin selkääni ja palasin takaisin kohti Pakosuota johtavalle polulle.

Mutta kenen oli se karpalokakka pitkospuilla? Josko ihan mesikämmenen?

Suomaisemaa pitkospuille

Suomaisemat jatkuivat, kangasmetsän kanssa vuorotellen. Sain kävellä hiljaisuudessa, jossa vain jokunen siivekäs ilmoitti olostaan. Korpin raakunta kantoi kauas.

Sysilammen varaustupa, elokuu 2018
Sysilammen varaustupa
Sysilammen autiotupa ulkoa
Sysilampi, tupa varaus/autiotupaa vastapäätä

Sitten saavuin Pakosuolle ja edelleen Sysilammen varaustuvan ja autiotuvan pihaan.

Sysilammen autiotupa sisältä
Sysilammen autiotupa sisältä

Kurkkasin varaustuvan vastapäätä olevan rakennuksen ovesta sisään, ihan kivan oloinen! En vaan aikonut vielä sen petille päätäni yöksi kallistaa. Varaustuvalla oli yöpymässä äiti lapsensa kanssa. Söimme kummatkin välipalaa pihalla ja turisimme tovin. Kurkistin vielä entiseen hevostallirakennukseen – oi vanhan savottakämpän aikoja – ja huokasin hiukka kateellisena saunarannassa. Valoisaa kävelyaikaa oli kuitenkin vielä jokunen tunti jäljellä.

Sysilammenneva ja pitkospuut

Sysilammenneva levittäytyi laajana vasemmalle, kun matkani jatkui pohjoiseen pitkin polkua ja pitkoksia. Kannatti tarkkailla painanteita suossa: peuranpolut erottuvat aika ajoin ihan hyvin, vaikka metsäpeurat eivät vieläkään suvainneet näyttäytyä.

Tyyni Matolampi ilta-auringossa

Matolammen rantaan saavuttuani yllätyin, sillä siinä oli taukopaikka, jota ei näkynyt kartassa. Epävirallinenko? Aurinko maalasi peilityyneen maisemaan jo sellaisia värisävyjä, että aloin tuntea väsymystä kropassani. Kello oli iltakahdeksan.

Männikkö suon laidassa, ilta-aurinko

Ei himmenevä kuu, vaan himmenevä aurinko. Tällaisina iltoina on yksinkertaisesti kiitollinen olo.

Salmijärven rantamaisemassa pysähdyin ja istahdin maahan tauolle, enkä edes koukannut Jyrkänniemen tulipaikalle. Hieman rinkka painoi jo selkää. Söin taatelipatukan. Ahnehdinko liikaa, kun mielin jatkaa matkaa vielä kauemmas samana iltana?

Suomaisema polun varrella, hienot pilvet taivaalla

Oli yksinkertaisesti nautinto saada kävellä näissä maisemissa, joissa oli niin tajuttoman rauhallista. Katsella, kuunnella, hengittää, maistella, haistella, tuntea. Käyttää kaikkia aisteja.

Hämäräinen polku Pitkälahden autiotuvalle

Hämäryys tuntui leijuvan jo yhä lähemmäs. En kyllä millään ehtisi ennen pimeää Ahvenlammen laavulle, josta olin jo ahneuksissani rohjennut iltapäivällä haaveilla. Näinköhän Pitkälahden autiotuvassa olisi tilaa?

Pitkälahden autiotupa

Kun saavuin Pitkälahden tuvan ovelle, pötkötti tuvan sisällä yksi rinkka. Vain yksi, jihuu! Kohta tuvalle asteli rannan tulipaikalta retkeilijä, joka tervehti minua englanniksi ja sanoi, että kannattaa lähteä rantaan auringonlaskua katsomaan, ottaisitko kupin teetä? Hyvä ajatus! Nappasin rinkasta iltaruoka-ainekset ja kävelin tyynen Salamajärven rantaan.

Niinpä: pääsin nyt ensi kertaa kansallispuiston nimikkojärven rantaan! Salamajärvi löytyy, hauskaa kyllä, kansallispuiston luoteiskulmauksesta. Jos Salamajärven kansallispuisto olisi nimetty sen vilkkaimman kolkan mukaan, puiston nimi olisi takuuvarmasti Koirajärven kansallispuisto.

Ilta-aurinko Salamajärvellä

Joutsenet, vähä vähältä syvemmiksi taittuneet auringonlaskun värit, hiljaisuus, nuotiotulen loimu. Keskustelin Britanniasta Hirvaan kierrokselle vaeltamaan saapuneen retkeilijän kanssa muun muassa suomalaisesta retkeilykulttuurista, kuten toisten huomioon ottamisesta laavuilla ja tulipaikoilla. Hän ihmetteli sitä, miten vähän tällä hienolla reitillä oli muita liikkeellä.

Hämärä vaihtui pimeäksi, iltaruoka teki tehtävänsä ja raukeus valtasi kehon. Vähitellen keräsimme kamamme ja astelimme otsalamppujemme valossa autiotuvalle. Kapusin ylälaverilleni, sujahdin retkilakanaani ja levitin makuupussin peitoksi. Unta ei tarvinnut kauaa odotella.

Retkiajankohta oli elo-syyskuun vaihde 2018.

Hirvaan kierros

Hirvaan kierroksen hurmaa Salamajärven kansallispuistossa, osa 2

Hirvaan kierroksen hurmaa Salamajärven kansallispuistossa, osa 3

6 thoughts on “Hirvaan kierroksen hurmaa Salamajärven kansallispuistossa, osa 1

  1. Heikinjärvennevalla on sen verran kaukana linnut että jopa lintukaukoputki on tarpeen.

    1. Voipi olla näin. Olen itse monesti ajatellut, että pitäisi ottaa kiikari mukaan, mutta se on aina tullut karsittua kantamuksista. Pitäisi siis osua joskus paikalle silloin, kun joku toinen on kantanut kunnon tähystimet paikalle 🙂

  2. Onko Sysilammen autiotupa vaihtanut paikkaa? Ennen (pari vuotta sitten) se oli samassa rakennuksessa varaustuvan kanssa.

  3. Kiitos oikaisusta!
    Luontoon.fi kertoo, että autio+varaustupa ovat samassa rakennuksessa, joten olet ihan oikeassa.
    Koska varaustuparakennuksessa (joita viime syksynä oli Sysilammella vain yksi, toisin kuin nyt) oli pihaan poiketessani asukkaita, en käynyt kurkkimassa rakennusta tarkemmin. Sen sijaan kävin kokeilemassa vastapäisen rakennuksen ovea, joka avautui ja oletin, että se on autiotupa. Väärä tulkinta, pahoittelut!
    *teen pienen korjauksen postaukseen tältä istumalta…

    1. Ahaa… sinne onkin tehty lisää varaustupia. Kiva tietää.

      Sen verta parannusehdotusta tarjoaisin, että jos blogeissasi näkyisi selvästi (siis nykyistä selvemmin) tapahtuman ajankohta. Nyt kun näkyy julkaisupäivä ja se vähän hämää. …3.4.2019 eikä yhtään lunta… …ai joo, täähän retki olikin vime syksyltä… mahtoiko olla paljon hirvikärpäsiä?

      1. Kiitos huomiosta, lisäsin ajankohdan (elo-syyskuun vaihde 2018) näiden Hirvaan kierros -postausten loppuun. Ajankohta oli tätä ennen mainittu vain ekan postauksen alussa. Hirvikärpäsiä kohtasin muuten tällä syysreissulla vain pari, mikä oli iloinen yllätys!

Kommentit