Kävellen halki Suomen 19: Jyväskylä-Tikkakoski

Jyväskylässä

Jyväskylä, kotikaupunkini. Yksi kaupungin keskeisistä maamerkeistä on Harju ja sen huipulla sijaitseva Vesilinnan näkötorni. Ennen kuin jatkoin matkaa Jyväskylästä pohjoiseen päin, ehdin käväistä tällä ”tauolla” viettää arkea ja käydä esimerkiksi katselemassa maisemia Harjun laelta.

Harjun portaat (joko alhaalta tai täältä ylhäältä päin) on yksi tyypillisimmistä Jyväskylä-kuvista. Kesällä portaita piristävät värikkäät kukkaistutukset. Talvella näkymä on parhaimmillaan kovalla pakkasella, kun huurtuneet puut kehystävät rappusia. Ja itsenäisyyspäivän iltana, kun partiolaiset valaisevat portaat ulkotulilla.

Harjun näkötornin ylimmältä näköalatasanteelta näkee mahtavasti yli koko kaupungin. Esimerkiksi Tuomiojärvelle, jonka takana (vasemmalla) kohoaa Laajavuori mäkihyppytorneineen, tai Viitaniemeen, jonka oma maamerkki on Alvar Aallon suunnittelema Viitatorni (”Torahammas”). Mitähän kautta jatkaisin matkaa Tikkakoskelle, Tuomiojärven länsi- vai itäpuolta?

Matkaan – kotiovelta

Kävelypäiväni Jyväskylästä eteenpäin eli Tikkakoskelle alkoi epätyypillisesti: lähdin aamulla kävellen kotoa töihin. Niinpä jopa työmatkastani tuli osa Suomen halki -reissua.

Se ei tarkoittanut puhdasta asvalttireittiä, vaan sain tallata alkumatkasta jopa pitkospuupolkua Kortesuolta Viitaniemeen. Saan nauttia tästä lähes joka päivä – ei pöllömpää! Joskus pitkokset ovat veden alla (silloin on oltava kumisaappaat), talviaikaan joskus niin liukkaat, että kulku on hankalaa. Mutta ei se mitään.

Kehä Vihreä

Kun työpäivä oli ohi, vaihdoin kamppeet sopivammiksi kävelyyn ja astelin Kehä Vihreäksi nimetylle reitille. Reitti kiertää Jyväskylän keskustaa ja poikkeaa Tourujoen ohella sekä Tuomio- että Jyväsjärven rannassa.

Kehä Vihreä -reitti on merkitty maastoon hieman kryptisillä karttapallerolätkillä, joista Jyväskylän maantiedettä tunteva voi jotakuinkin hahmottaa, mitä kautta pisteviivalla vihreälle taustalle merkitty reitti kulkee. Pisteviivalle lisätty valkoinen nasta kertoi, että olin Eeronkadun varressa, laskeutumassa kohti Tuomiojärven rantaa seurailevaa Martti Korpilahden polkua, josta osa kuuluu Kehä Vihreän reittiin. Korpilahti sanoitti esimerkiksi Keski-Suomen kotiseutulaulun.

Martti Korpilahden polku kuljetti minut ohi Tuomiojärven uimarannan sekä entisen leirintäalueen (nykyinen Kivelänranta) ja sain astella vielä hetken levollisissa maisemissa, liikenteen ääniltä suojassa.

Palokka

Sitten olikin edessä asvaltoitu kevyen liikenteen väylä Palokkaan. Reitin varrelle jäi eri-ikäisiä asuinalueita, joilta oli aikojen saatossa kadonnut muun muassa muutama ruokakauppa, kioski, teurastamo, emäntäkoulu ja ties mitä. Uusia koteja on rakennettu Taulumäen ja Palokan väliselle alueelle valtavasti viime vuosikymmenien aikana.

Hakatalojen paikkeilla toisella puolella tietä olleet Palokan Hiihtomaja ja Rientolan tanssilava sekä Mäki-Matin kauppa olivat nekin historiaa. Tilalle oli noussut lukuisia uusia kerrostaloja ja Mannisenmäen metsiköt ovat suurelta osin muuttuneet asuinalueeksi pien- ja kerrostaloineen.

Kävin pitämässä välipalatauon Palokankeskuksen kahvilassa. Nykyisen Palokankeskuksen alueella oli kauan sitten peltoja ja niittyjä, jonkin verran omakotitaloja, posti, Keskimaan kauppa ja Union-huoltoasema. Sitä on vaikeaa kuvitella, kun aluetta katsoo nyt.

Olin siis kävelyllä erittäin paljon muuttuneissa lapsuusmaisemissani.

Keski-Palokan koulun kohdalla pysähdyin kuikuilemaan ensimmäisen koskaan kohtaamani tammen oksien lävitse entistä opinahjoani. Sen vastapäätä ei enää ollut Perälän kauppaa. Punamultamaalatusta korkeasta rakennuksesta Perälän kaupan vieressä oli tullut Pelimannitalo.

Noin kilometrin päässä oli sielläkin lapsuudestani muuttunutta maisemaa: Pesolan tilan asuinrakennukset ja navetta ovat edelleen pystyssä, mutta ulkomaali vaihtunut siniseen. Pesolan tilan ympärillä aukenivat lapsuudessani Kirrin tilan laajat pellot, jotka nyt on rakennettu täyteen omakotitaloja, liiketiloja ja levennetyn nelostien ramppeja.

Puuppola

Lintukankaalla laskeuduin piennarkävelyn maailmaan, kun kevyen liikenteen väylä loppui. Näiltä osin tilanne ei ole sitten lapsuuteni muuttunut… Silloin sain pyöräillä Tikkakoskelle ja takaisin ihan vain tien laitaa. Ainoa muuttunut asia oli, että Puuppolaan oli saatu tuoreempi asvaltti pintaan. Viimeinkin.

Perjantai-illan liikenne rauhoittui iltakuuden ja seitsemän välillä ja autot ystävällisesti väistivät kohdatessaan. Tien toisella puolella oli iso kasa rehupaaleja, joiden kylkeen joku oli taiteillut pari sydäntä. Sydämellinen tervetulotoivotus Puuppolaan siis!

Korttajärven eteläpään kohdilla Rannilantien nopeusrajoitusmerkki oli saanut lisäpiirteitä. Kun katselin tien oikealle puolelle Korttajärvelle, muistelin Jyväskylästä Tuomiojärveltä Palokka- ja Alvajärven kautta Korttajärvelle tekemääni kivaa melontaretkeä, jonka kääntöpaikkatauon olin pitänyt Korttajärven uimarannalla.

Puuppolan mäellä tunnistin ikkunoista entisiksi kaupoiksi kaksikin rakennusta. Sen toisen ikkunoiden edessä kasvaa jo pusikkomaisesti koivuja. Minulla on hämärä käsitys, että tässä olisi ollut joskus kangaskauppa.

Puuppolantie tarjosi mukavia maaseutumaisemia kulkijalle. Peltojen takaa siintivät nelostien toiselta puolelta Punavuori ja Lehesvuori kalliorinteineen.

Niin, Puuppolantie. Ajattelin kyllä koko ajan käveleväni vanhaa Saarijärventietä…

Puuppolassa palveli pitkään erinomainen Rita-kauppa, mutta se sulki muutama vuosi sitten ovensa. Pysähdyin siellä esimerkiksi silloin kun kävelin eräänä kesäpäivänä ”Viiden järven kierroksen”; kaupan ansiosta en joutunut kantamaan reppua, kun pystyin ostamaan Ritasta välieväät, noin 12 kilometrin kohdalla.

Kuumailmapallo lenteli muutamien pilvien täplittämällä iltataivaalla länsipuolellani, auringonlaskun enteitä oli jo ilmassa.

Marssin eteenpäin pientareen tai asvaltin puolella, miten nyt liikenne salli. Omakotitalojen keskittymän jälkeen edessä oli taas harvempaa asutusta. Odotin jo Liinalammen risteystä, josta käännyin kohti Tikkakosken keskustaa. Tienviitat julistivat: Uurainen 21, Tikkakoski 4. Jyväskylästä tähän oli noin 15 kilometriä.

Tikkakoski

Autiojoki virtasi hissukseen tien alitse. Näinköhän sen uoma on riittävän avoin melomiseen, vai onkohan sen varrella läpipääsemätöntä ryteikköä? Muistaakseni joku Keskisuomalaisen toimittaja oli joskus ainakin yrittänyt mennä vesitse Tikkakoskelta Jyväskylään.

Autiokankaan hautausmaan kohdilla tunsin viilenevän illan sormissani. Kroppa pysyi kävellessä kyllä lämpimänä pitkähihaisessa merinopuserossa ja tarkenin hyvin kävellä shortsimittaisissa lahkeissa, mutta kynsikkäät tai ohuet sormikkaat olisivat olleet tarpeen. Eipä tullut mieleen pakata hanskoja kyytiin.

Liinalammen asuinalueella tein käännöksen vasempaan. En ollut ikinä aiemmin tullut kulkeneeksi Liinalammen omakotialueen pikkukatuja pitkin, vaan kun ajat sitten olin Tikkakoskelle Palokasta silloin tällöin fillaroinut, olin seurannut kiltisti valtaväyliä viittoineen. Niinpä kohtasin ensimmäistä kertaa myös tämän hiljaista rauhaa henkivän Kumpulammen, jonka rantapolun kautta kurvasin yhä lähemmäs määränpäätäni.

Perjantai-illan kävelyni päättyi iltakahdeksan jälkeen Tikkakosken keskustaan, Tikkakoskentien varteen. Astelin vielä S-marketin luota lähemmäs Kirkkokadun risteystä, jonka viereiseltä pysäkiltä pääsin kohta nousemaan kotia kohti köröttelevään bussiin numero 22. Olipa hauska kävellä tutuissa maisemissa!

Parasta / mielenkiintoisinta päivässä

• Pitkospuupolku aamulla (yksi päivän parhaita hetkiä aina)
• Tuomiojärven ranta
• Lapsuuden maisemien muutoksen pohtiminen matkalla
• Puuppolan seutu

Kävelypäivä

6.9.2019

Edellinen #suomenhalki-retkipäivä Hangasjärvi-Jyväskylä