Viimeinen osuus #suomenhalki-retkistäni alkamassa, jihuu! Olin saapunut Vuotson Majalle edellispäivänä 5.7.2021 bussilla Rovaniemeltä, käynyt iltaretkellä nauttimassa Pyhä-Nattasen mielettömän hienoista maisemista ja nukkunut hyvät unet Majalla. Edellinen reittiosuuteni oli ollut Peurasuvannosta Vuotsoon muutamia viikkoja aikaisemmin, kesäkuun 2021 puolella.
Vuotson Majan puuroaamiaiselle kömmin vähän yli aamuseitsemän. Pyrin lähtemään matkaan mahdollisimman varhain, mutta ei se paljoa auttanut, koska sääennuste lupasi pahimmillaan jopa +29 asteen lämpötilaa. Rinkkaselkäiselle tallaajalle ei mikään ideaali keli.
Seurassani rutikuivalla, pölisevällä hiekkatiellä Pyhä-Nattasen ja Sompiojärven suuntaan lenteli niin paarmoja kuin itikoita. Oli pakko pitää pitkähihaista, suihkauttaa ötökkämyrkkyä kintuille sekä heittää ötökkähuppu pään ja kaulan suojaksi. Kepitin menemään vaellussauvat kopisten. Aina kun auto lähestyi, nostin huivin suojaksi naamalleni, että tulisi hönkäistyä mahdollisimman vähän hiekanjyviä niin suun kuin nenän kautta.
Taukoja oli pakko pitää kuumuuden vuoksi tuhkatiheään jo alkumatkasta. Vettä tulisi kulumaan päivän aikana reilusti.
Olin iloinen, että olin käynyt kapuamassa Pyhä-Nattaselle jo edellisenä iltana leppoisamman lämpötilan vallitessa. Kun saavuin Pyhä-Nattasen kohdalle, istahdin varjoisalle mättäälle tien viereen pitämään juoma- sekä välipalataukoa, katsemaan edellisen illan retkikohteeni suuntaan. Tien varteen saapui vähän kerrassaan lisää päiväretkeläisten autoja.
Hiekkatietä Sompiojärvelle oli jäljellä vielä useita kilometrejä, mutta matka sujui joutuisasti. Saapuessani Sompiojärven taukopaikalle oli tällä luvallisella leiripaikalla pystyssä jo yksi teltta.
Kun olin käynyt nauttimassa Sompiojärven levollisista maisemista lintutornista käsin, huuhtelin naamani virkistävässä järvivedessä. Lentävät ötökät saivat suostuteltua minut siirtymään kodan suojaan huilaamaan – ihanaa, ei paarmoja eikä itikoita! Kohta seuraani liittyi kaksi Nattasilla kuvaamassa ollutta valokuvaajaa. He laittoivat itselleen sapuskaa, minä kävin pian kodan reunuspenkille ottamaan nokosia ja odottamaan iltaa, jolloin olisi edes vähän viileämpää tarpomislämpötilaa luvassa. Ainakin toivottavasti.
Oli mahtavaa, että sain vielä ennen Ruijanpolkua tankata juomapulloni Sompiojärven taukopaikan kaivosta raikkaalla juomavedellä. Oli sitä paitsi hienoa päästä nauttimaan Sompion luonnonpuistosta!
Puoli seitsemältä illalla siirryin tien yli Ruijanpolulle ja aloitin matkan kohti Kiilopäätä (30 km). Paarmoja oli liikkeellä enää jokunen, itikoita samaten, mutta hyttyshuppu oli pidettävä visusti päässä. Iltakävelyni alkoi pitkin lahkein ja hihoin.
Ruijanpolku oli odotusteni mukaisesti kivinen kuljettava, ja aika ajoin polun vieressä oli vanhoja kivilatomuksia reittiä merkitsemässä. Ne olivat toivon mukaan kaikki niitä alkuperäisiä kivilatomuksia, eikä tuoreiden kulkijoiden uusiokekoja, joita ei tällekään reitille pidä kasata.
Ilta oli niin kaunis ja metsäistä polkua nautinnollista kulkea, vaikka vähän märempääkin paikkaa tuli ylitettyä.
Tunsin todella olevani pohjoisessa, enkä missään kotipuolen metsäpolulla. Kivinen osuus polusta helpotti ja lumouduin jäkäläisen kankaan maisemasta.
Terävä-Nattanen tuli askel askeleelta lähemmäs. Täytin vesipulloni purosta vähän ennen Terävä-Nattasen taukopaikkaa, jossa hengähdin hetken. Sitten jätin rinkkani penkkiä vasten ja lähdin nousemaan vain vesipullon kera Terävä-Nattasen polkua pitkin huipulle.
Terävä-Nattaselle johtava polku oli alussa helppo havaita, mutta ylemmäs noustessa sai rakkakivikossa yhä tarkemmin hakea sitä luvallista väylää huipulle. Luonnonpuiston alueella kun ollaan, on sääntöjen mukaan pysyttävä tasan polulla.
Kun sitten pääsen Terävä-Nattasen laelle, maisemat todella palkitsivat vaivan! Tuntui huikealta olla täällä ylhäällä iltakymmenen jälkeen heinäkuisena iltana.
Olin niin kiitollinen tästä hetkestä. Tältä siis tuntui olla yksin kesäyössä tunturissa!
Luonto maalasi maisemaa eri ilmansuunnissa uusiksi koko ajan. Olisi tehnyt mieli jäädä Terävä-Nattasen huipulle koko yöksi… Vaan rinkka odotti alhaalla ja oli aika haukata taas jotain, ennen kuin jatkaisin matkaa.
Laskeuduin yläilmoista takaisin Terävä-Nattasen juurella sijaitsevalle tulipaikalle, söin yöevästä ja nappasin sitten rinkan takaisin selkään. Telttapaikalle eli Kaptukaislammelle oli vielä matkaa noin 9 kilometriä. Sellainen sopiva yökävely siis.
Vaikka väsytti, oli nautinto astella aamuyön puolella kohti leiripaikkaa. Oli niin hiljaista ja huikaisevan kaunista.
Kihokki pysäytti minut katsomaan väriloistoaan pitkospuiden kupeessa.
Tupasvillat täplittivät suota. Aukeilla paikoilla oli suloista katsella maiseman muotoja, kun parhaimmillaan näkyi tunturienkin muotoja. Ruijanpolkua ympäröivät metsät pitivät minulle seuraa.
Keskiyön aurinko väreili rusottavanoranssilla taivaalla, kun yö eteni aamua kohti. Kun tiesin, että jäljellä oli enää vain lyhyt matka, alkoivat askeleeni hidastua. Sitten sain Kaptukaislammin taukopaikan näköpiiriini.
Koivujen lomassa oli muutamia telttoja ja unilla jo olevien rinkkoja nojaili laavuun, kun joskus aamukolmen tienoilla pääsin lopulta nostamaan rinkan harteiltani. Liikuin telttojen naapurissa mahdollisimman hissukseen ja pystytin oman pikku Marmotini sivummalle. Ne muut lähtisivät takuulla liikkeelle ennen minua. Aamuyöpalaa en jaksanut enää siihen aikaan napata, söisin sitten aamiaisen herättyäni. Hyvää yötä, Ruijanpolku!
Parasta / mielenkiintoisinta
- Sompiojärven maisema ja sen päiväunikota
- Historiallinen Ruijanpolku
- Terävä-Nattanen ja sen käsittämättömän hienot maisemat
- Öinen kävely
Kävelypäivä
- 6.7. 2021