Kävellen halki Suomen 57: Inari-Kaamanen

Tienviitoissa etäisyydet Ivalo 63, Kirkkoniemi 165, Näätämö 1999 ja Sevettijärvi 88 km.

Inarissa olisin viihtynyt pidempäänkin, liekö sitten johtunut siitä, että takana oli niin mukava huilipäivä Ivalo-Inari -kävelypäivän jälkeen. Sääennuste päivälle oli hämmästyttävä, sillä hellejakson jälkeen luvassa oli peräti sadetta.

Sainkin heti alkajaisiksi sonnustautua sadekamppeisiin, kun kävin ennen kyliltä poistumista ostamassa retkievästä marketista sekä tälle kävelypäivälle että vähän seuraavillekin päiville. Tuumasin, että olihan se parempi, että gorehousut ja -takki eivät turhan panttina kulkeneet mukana.

Märkyyttään kiiltelevä kevyen liikenteen väylä vei minut saamelaismuseo Siidan ohitse ja kohta sain siirtyä piennarkävelyyn nelostien vasemmalle puolelle.

Stencil-graffiti, jossa mustalla hahmoteltu lapinpukuinen kävelijä pitelee vasemmassa kädessä pommia.

Inarin city-elämän jäädessä taakse kohtasin stencil-graffitin. Jotakuta lienee jurppinut pahemman kerran, kun oli mennyt vetämään tämän pomminkantajan kuvan liikennemerkin takapuolelle.

Poroja tuli näköpiiriin aika ajoin. Parikin kertaa tuli bongattua oikein komea sarvipää, kuten tämäkin komistus. Jounin Poron kohdalla keekoili valkoinen poro.

Sadetta piisasi parisen tuntia, sitten pisarat harvenivat ja muuttuivat tihkuksi. Oli ihan virkistävää kulkea hellettä vilpoisammassa säässä.

Sikovuonon jälkeen ohitin Lomakylä Lapponian viitat ja aloin tähystellä sopivaa taukopaikkaa. Ihan piennar tai linja-autopysäkki ei vetisessä säässä houkutellut, mutta onneksi vastaan tuli tienvarsilevike, jonne roiskeet nelostien kaistaa vauhdilla pyyhältävien ajoneuvojen renkaista eivät yltäneet. Istahdin istuinalustan päälle nojailemaan koivun runkoon ja haukkasin päivän ensimmäisen välipalan. Goretakki oli tänään ylläni ensimmäistä kertaa tällä reissulla!

Seuraavaksi sinipohjainen kyltti kertoi: Muddusjärvi. Sinervänharmaassa säässä iloitsin maaston vehreydestä, kun nelostie kohosi vähitellen ylemmäs, usva peitti korkeimpia mäenlakia ja sitten olinkin korkealla töyräällä.

Harvahkon männikön lomasta sain seurata jonkin matkaa Pitkävuonoa lähietäisyydeltä (olisipa tästä huiman hieno pulkkamäki talvella!), kunnes nelostie kaarsi jälleen oikealle, loitommas vesistömaisemista.

Sade ja sen jälkeinen usva tekivät suolämpäreistä vielä kiehtovampia katsella. Tuolla liikkumiseen sopivat kyllä porojen kintut paremmin kuin minun.

Hyljelahti. Jossain nelostien itäpuolella Leviävaarojen takana piileskeli Vuontisjärvi.

Toivoniemen risteyksestä astelin pitkää suoraa Vuopajaan, missä odotti uinuvan näköinen matkailukohde. Luontopolkukin olisi tuolta löytynyt, mutta minulle olisi maistunut kuppi kuumaa ja vaikka sitä savukalaa, josta kyltti kertoi, mutta eipä ollut niistä toivoakaan.

Suoran tietaipaleen virkistysosuus tuli siitä, kun seurasin piennarta niittävää traktoria.

Stencil-graffiti liikennemerkin takana, pieni saamelaisen näköinen hahmo joka pitää toisessa kädessä pommia.

Saapuessani Kirkkoniemen, Näätämön ja Sevettijärven risteykseen muistelin alkuperäistä reittisuunnitelmaani, jonka mukaan tässä olisi ollut kääntymisen paikka: alkujaan olin aikonut taivaltaa loppumatkan Sevettijärven kautta, niin että taipaleeni olisi päättynyt Nuorgamiin Sevettijärvi-Pulmani-reittiä seuraten. Alkukesästä olin kuitenkin päätynyt siihen, että pyrkisin retkeilemään siellä ihan erillisellä reissulla. Niinpä matkani jatkui tästä edelleen kohti Kaamasta.

Kaamanen

Metsän takaa häämöttävä sininen vaarajono härnäsi kutsuvasti. Olisiko kiva olla täällä meitä pitkin taivaltamassa eikä nelostiellä?

Kaamasjoki tulikin pian näköpiiriini, kukkivine rantaniittyineen. Kohta olisin siis Kaamasen Kievarissa, varaamassani majapaikassa.

Kun käännyin nelostieltä samaan pihapiiriin Kaamasen Kievarin kanssa, osuin ensin Kaamasen Kylägalleriaan, joka olikin todella kutsuva. Päätin käydä kurkkaamassa sisälle, mikäs kiire tässä.

Arja Kotiranta toivotti minut lämpimästi tervetulleeksi peremmälle ja laskin rinkan selästäni. Kyllä oli ihanaa saada lämmikettä ja poikkeuksellisesti tilasin peräti capuccinon, kun sellaistakin oli tarjolla tässä viehkossa, persoonallisessa galleria-kahvilassa. Jutustelimme hyvän aikaa ja lunastin vielä illan huvitukseksi kirjan käytettyjen kirjojen valikoimasta, voisinhan jättää sen aamulla kantamuksista pois.

Upe Kaamasen kievarin päärakennuksen edessä.

Kahvihetken jälkeen kävin lunastamassa yösijani – huoneistomajoitus tällä kertaa, vuokralakanoiden kera – ja söin maittavan lämpimän aterian Kievarin ravintolassa.

Keltainen salaperäinen kukka Kaamasjoen rannassa.

Jaloitellessani iltasella Kaamasjoen rannassa jäin ihmettelemään tätä kaunista kukkaa, joka taisi olla kukkimisen loppuvaiheessa. Mikä lienee tämän nimi? Google ei auttanut, joten arvoitukseksi jäi. Jospa joku viisaampi joskus minua tästä valistaa.

P.S. Suru tuli puseroon, kun selvisi, että Kaamasen Kylägalleria joutui lopettamaan toimintansa elokuussa 2022. Arja Kotiranta jatkaa taiteen parissa muualla.

Parasta / mielenkiintoisinta

  • Vaihtelun vuoksi: sadesää
  • Tunne siitä, että olin jo niin pohjoisessa!
  • Suomaisemat
  • Kaamasen Kylägalleria

Kävelypäivä

  • 12.7. 2021

Kommentit