Evo edessä tänään! Lammin aamu valkeni kauniin, linnunlauluisen koivikon keskellä. Ah, niin levollista ja hiljaista…
Päivän taipaleeni alkoi leppoisalla kävelyllä pikkutietä pitkin ja pääosin metsän siimeksessä.
Niinpä äimistykseni oli kahta kauheampi, kun heti aamun ensimmäisten kävelykilometrien aikana kuului järjettömän kova pamaus.
Ihan kuin olisi tykillä ammuttu.
Eikä se tuntunut tulevan kovin kaukaa. Vaistomaisesti pysähdyin ja pälyilin pikkutien ympäristöön, kuuntelin. Pitääkö varoa jotain erityistä, onko täällä turvallista? Ammuttiinko lähimetsässä norsupyssyllä?
Mitään ei kuulunut. Jatkoin matkaani edelleen tarkasti ympäristöäni kuunnellen ja taloja ohittaessani oli vähän outo olo. Jos jossain pihassa olisi näkynyt ihmisiä, olisin kysynyt pamauksesta, mutta pihat olivat hiljaisia.
Ylitin Tommalanojan, josta olin toivonut voivani napata liki tyhjiin vesipulloihini täydennystä, mutta veden ääreen laskeutuminen näytti hankalalta. Siispä vettä jostain myöhemmin.
Käännyin Evolle johtavalle tielle 53. Jälleen asvaltinlaitataival, piennarta pitkin. Muutaman kilometrin päästä oli onnea: aivan tien viereisen talon pihassa oli sen asukas. Saisinko vesipulloihin täydennystä? Tottahan toki.
Kun sitten hetken rupattelimme, mainitsin kuulemani kovan pamauksen. Isäntä totesi rauhallisesti, että se on ollut lentokone Pirkkalasta. Sellainen kamala paukahdus syntyy äänivallin rikkomisesta. Minne lie Hornetilla ollut kiire. Se siitä norsupyssystä siis.
Maalaismaisemaa, metsää, peltoa. Tien varresta olisi saanut ostaa perunoita. Yksi erityisen huomaavainen rekka väisti aivan mahtavasti kohdassa, jossa piennar oli kapea. Iso-Evon jälkeen oli enää lyhyt matka Evon risteykseen, missä istahdin maahan tauolle. Kymmenisen kilometriä takana, minkähän verran edessä?
Evon retkeilyalueelle
En ollut aiemmin käynyt Evon retkeilyalueella, joten oli kiva että sain osutettua sen reittini varrelle. Juuri ennen Evokeskusta tuli vastaan Alinen Rautjärvi. Mikä idylli!
Saavuin metsäoppilaitoksen alueelle. Vanhan päärakennuksen takana oli ihanasti pitkä pöytä penkkeineen ja parkkeerasin rinkkani siihen. Ison ja modernimman ruokala-kahvila oli näin keskellä kesää kiinni, joten omilla eväillä oli mentävä.
Kohta löysin Evon retkeilyalueen karttaopasteet ja aloin valita reittiäni. Jospa vaikka tuota kautta.
Alkumatkasta kohtasin metsätaitoradan, mutta huomasin heti, että se ei ole minua varten. Ihan liian vaativaa!
Siirryin tavalliselle retkipolulle ja lähdin etenemään merkittyä reittiä.
No mutta mikäs se tässä? Metsäleivinuuni? Hauska ilmestys polun varressa, vaikka en päässytkään lämpimäisille.
Etenin polkuja pitkin, mutta hyppäsin sitten hiekkatielle. Mustajärven vuokratuvan pihapiiri näytti tosi houkuttelevalta .
Tie toi minut Rahtijärven eteläpäähän, mistä myös löytyy vuokrattava majapaikka saunoineen. Kauhaisin Majajoesta vesipullooni täydennyksen ja istahdin puusillalle huilaamaan.
Valloittava metsäpolku vei minua pohjoisemmaksi ja päätin että seuraava tauko olisi Sorsakolulla. Sitä ennen ahmin muhevia mustikoita Savijärven rannasta ja etenin mutkittelevaa polkua, jota kulkiessa sai välillä olla tarkkana jalansijan kanssa.
Sorsakolun laavulta nousi savukiehkura.
Laavulla oli saapuessani päiväretkeläisiä, joiden jäljiltä sain teepannuni pihisemään valmiille tulelle. Mikä ihana paikka, siirtolohkareen kupeessa ja järvi kummallakin puolella! Olisihan tähän kiva jäädä yöksi…
Lähdin tarkistamaan järvinäkymiä kameran kanssa, kun silmäkulmaani osui liikettä polulta. Käärme?! Ei kun vaskitsa. Ihan sama, en oikein tule juttuun luikertelijoiden kanssa.
Tuo otus sinetöi sen, että jatkaisin matkaa. Ehdin päättää sen hetkeä ennen kuin kaksi kalastajanuorukaista saapui laavulle ja minä vuorostani tein heille tilaa. Enköhän saisi tallattua itseni vielä Tarukselle yöksi. Ainakin jos siirtyisin metsäpoluilta helppokulkuisemmille hiekkateille.
Tutkin karttaa ja päädyin tosiaan hylkäämään retkeilypolut seuraavalle pätkälle, vaikka olin alun perin ajatellut seurata niitä Tarukselle. Niinpä vietin loppuillan kävelemällä sora-/hiekkateitä, joilla vastaan tuli vain pari autoa seuraavien tuntien aikana.
Pääasiassa maisemat olivat metsää, mutta väliin mahtui myös hakkuuaukea ja jokunen talon pihapiiri. Yhtä kaikki: rauhaa.
Taruksen retkeilyalueelle
Kun lopulta saavuin Iso-Taruksen eteläpäähän, sain seurakseni järvimaiseman loppumatkaksi; rantaviiva oli käytännössä heti tien oikealla puolella. Taruksen retkeilyalueen polut ovat yhteydessä Evon retkeilyalueeseen, joten olisin hyvin voinut taivaltaa mukavia polkuja koko pätkän Evolta, mutta joutuisampi tie yösijalle yksinkertaisesti houkutteli enemmän.
Kun kapusin polkua Iso-Taruksen pohjoispään harjanteelle, jolta avautui mukava näkymä itse järvelle, huomasin että telttailualueella oli muitakin asukkaita. Kello oli saapuessani jo iltayhdeksän kieppeillä, ja muiden telttojen väki oli jo vetäytynyt yöpuulle. Tai ainakin pötköttelemään majoitteisiinsa. Pystytin oman telttayksiöni alueen neljänneksi majoitteeksi.
Aloin kokata myöhäistä iltaruokaani. Paikka oli mitä parhain – huussi, puuvaja, väljä sekä tasainen, itikaton kangasmaasto Iso-Taruksen järvimaisemin.
Kaikki muuten hyvin, mutta vastarannalla oltiin vähemmän unisissa tunnelmissa. Joku höpötti siellä mikrofoniin, sitten raikasi musiikki. Ei voi olla totta! Jos olisin valinnut tulla Tarukselle Evon retkeilyalueelta retkeilyreittiä pitkin Iso-Taruksen itäpuolitse, olisi tehnyt tiukkaa ohittaa mökäleiri äkämystymättä. Olisin todennäköisesti puristanut itsestäni ärripurrienergiaa ja jatkanut matkaa vielä seuraavalle laavupaikalle, noin 3 kilometrin päähän. Hiljaisuuden toivossa. Onneksi se mökä kuitenkin loppui ennen puoltayötä. Hyvää yötä kaikille!
Parasta / mielenkiintoisinta
- Vesipullojen täyttötuokio rupatteluineen
- Evon retkeilyalue hienoine polkuineen ja Sorsakolun laavupaikka
- Taruksen retkeilyalueen leiripaikka
Kävelypäivä
Maanantai 15.7. 2019.
Tämä on osa Suomen halki -kävelyprojektiani, jonka merkeissä kävelen omaan tahtiini pätkissä Hangosta kohti Nuorgamia, aina silloin kun seuraavan pätkän taivaltamiseen on mielestäni sopiva hetki. Matkanteko alkoi 6.12.2018. Tavoitteeni on päästä jonain päivänä perille.