Kävellen Suomen halki 27: Kinnula – Koukkunen, Etelä-Sydänmaa – Peuran polulla

jalkaisin

Ai että edellisillan sauna teki hyvää! Ja miten ihanaa oli laittaa Karkausmäen kammarin jääkaappiin minua varten valmiiksi varatuista tarvikkeista kunnon aamiainen, jonka voimalla tiesin jaksavani pitkään. Vähän toista kuin metsäyöpymisen tavanomainen pikapuuro-tee-yhdistelmäni. Ja Peuran polku odotti vain reilun viiden kilometrin päässä.

Ne ensimmäiset kilometrit talsin siis tien laitaa. Ensin hiekkapintaista kevyen liikenteen väylää, sitten asvalttitien piennarta.

Upe ja Lestijärven sekä Keski-Pohjanmaan kyltit tien varressa.

Sää oli sen verran viileä, että takkia oli pidettävä yllä, mutta sateen uhkaa ei pilvistä huolimatta ollut. Ylitin maakunta- ja kuntarajan; heitin hyvästit Kinnulalle ja Keski-Suomelle ja saavuin Keski-Pohjanmaalle. Tienvarsikyltti kertoi kohta, että saapuisin Metsäpeuranmaan opastuskeskukseen.

Valkeinen – Peuran polun portti

Valkeisen leirintäalue, Peuranpolun vaeltajien parkkipaikka.

Käännyin asvalttitieltä Valkeisjärven leirintäalueelle, mistä kartan mukana pääsisin siirtymään Peuran polun reitille. Leirintäaluetta oli varmasti korona hiljentänyt, mutta joitakin asuntovaunuja ja ihmisiä alueella näkyi. Haaveilemani välipalatauko kahvilasta ei kuitenkaan onnistunut, koska kuppilan ovet olivat kiinni.

Peuran polku, ilmoitustaululla repsottava reittikartta.

Metsäpeuranmaan / Peuran polun kartta repsotti pihan ilmoitustaululla, jota suojaava pleksi oli tipahtanut maahan. No, onneksi oli oma kartta matkassa. Kohta näin kolmen hengen seurueen, joka päiväreppuineen käveli määrätietoisesti rannan suuntaisesti leirintäalueen poikki. Selvästi peuranpolkulaisia. Nostin rinkan takaisin selkääni ja lähdin samaan suuntaan.

Metsäpeuran siluettihahmo nojaa Riistaravintola Pikku Peuran seinään, Peuran polun varressa.

Leirintäalueen mökkien jälkeen huomasin turvekattoisen rakennuksen, jonka seinustaan nojasi metsäpeuran hahmo. Riistaravintola Pikku Peura on tilausravintola, joten sieltäkään ei satunnainen ohikulkija voinut odottaa saavansa ostaa yllätyslounasta mukaan. Tänne pitäisi tulla herkuttelemaan ihan erityisesti porukalla.

Ravintolan sisäänkäynnin vieressä seinällä on lasin alla vanha Peuran polun kartta (1:25 000), jonka kulmasta näkyi, että Peuran polku on osa Euroopan halki kulkevaa E6-kaukovaellusreittiä. Kun luin karttaa tarkemmin, paljastui kartan ikä: se oli ajalta, jolloin oli vielä olemassa Keski-Suomen lääni ja Vaasan lääni! Lääniuudistus tehtiin 1997, joten aika iäkäs kartta, mutta samalla hauska hyppäys lähihistoriaan!

Peuran polulle

Ravintolan vieressä tien puolella Peuran polun harmaantunut porttirakennelma toivotti tervetulleeksi reitille. Lukaisin polkuun liittyvät tarinat ja tutkin opasteen isoa karttaa, joka oli jo tuoreempi, eli vuodelta 2008. Peuran polun reittikartta minulla oli taitettuna reisitaskussani, mutta aloin jo luottaa siihen, että pystyisin seuraamaan reittiä puhtaasti reitin oranssien maalitäplien ja opasteiden perusteella.

Peuran polun opasteviitat Valkeisen rannassa.

Kävelin takaisin Valkeisen rantaan. Oli kiva päästä taas retkeilyreitille. Olisin toki voinut tulla eilen Koirasalmelta koko matkan hienoa retkeilyreittiä pitkin tännekin, mutta Pyhä puu voitti. Tämän alueen retkipoluille tulen aika todennäköisesti vielä monta kertaa uudelleen!

Valkeisen rantamaisemaa Peuran polun varressa.

Valkeisen pinta oli lähes tyyni. Kävelin aivan järven rantaa seuraavaa polkua ja ihastelin hienonhienoa rantahiekkaa matalassa vedessä. Siinä saisi varmasti kahlata aika pitkään, ennen kuin pääsisi uimaan kunnolla.

Valkeisen ympäri kulkeva polku jatkoi suoraan, mutta Peuran polku kurvasi oikealle. Kun ylitin Kinnulantien, oli edessäni lappu ilmoitustaululla: Huomio. Peuranpolun reitistöstä on poistettu huonokuntoisia pitkoksia ja ojien ylityksiä. Pyydämme noudattamaan varovaisuutta reittiä käytettäessä. Allekirjoituksena oli Metsähallitus. Ikävä kyllä ohessa ei ollut karttaa, josta olisi nähnyt, missä nämä poistot oli tehty tai muita tarkempia tietoja, joiden pohjalta olisi voinut vaikka miettiä kiertoreittiä. Jäisi siis nähtäväksi, miten hyvin ongelmakohdat menisivät.

Seurasin kapeaa hiekkatietä ohi muutamien talojen, sain ankarat haukut pihapiiriään vartioivalta tormakalta pystykorvalta, joka syöksähti osoittamaan minulle mieltään tien laitaan. Heippa taas, te irti juoksentelevat koirat… Hyvin vahdittu.

Ruutanan taukopaikka, Peuran polku.

Pikkutieltä viitta opasti minut polulle ja saavuin Ruutanan rantaan, missä istahdin syömään eväsbanaanin taukokatoksen alla. Päivä oli harmaa, maasto vähäverisen näköistä, nyt kun puut eivät olleet vielä lehdessä.

Ruutanan jälkeen oli polun tuntumassa tehty pientä rankasavottaa, mutta reitti erottui edelleen hyvin. Saavuin suon laitaan ja jokin metsäkanalintu pölähti ilmaan. Maa jalkojeni alla muuttui yhä pehmeämmäksi.

Suopuro, jolta poistettu pitkospuut, Peuran polku.

Siinä se oli. Ylitys, josta oli pitkokset poistettu. Kaivoin kartan taskustani ja katsoin, olisiko vaihtoehtoista kiertopolkua. Ei näyttänyt olevan. Kokeilin kepillä vedenkorkeutta, menisi kevyesti yli vaelluskenkieni varsien. Se ainoa järkevä vaihtoehto oli tietysti ottaa kengät pois ja kahlata.

Solmin vaelluskenkieni nauhat yhteen, ripustin kengät kaulaan ja kahlasin varovasti uppopaikan yli. Vedestä jalkojeni alta löytyi vanhoja pitkoksia, piti vain astella hitaasti, etten liukastuisi. Kohta olin onnellisesti yli.

Varmuudeksi kävelin avojaloin vielä jonkin matkaa, josko edessä olisi kohta uusikin kahluukokemus. Alkoi kuitenkin näyttää siltä, että sellaista ei tulisi, joten istahdin mättäälle, kuivattelin varpaani ja sujautin kengät takaisin jalkoihini.

Peuran polku seuraa puron vartta.

Puron vartta seuraileva polku olikin yllättävän hyvä ja pääsin jokaisen ojan yli helposti.

Useiden ojien halkoman suon jälkeen tuli juuri ennen tien ylitystä vastaan mössökohta, jossa polku oli metsäkoneuran ruhjoma, mutta yli pääsi. Kohtasin reitin ensimmäiset vastaantulijat, nähtävästi isä ja poika vaellusretkellä.

Maasto muuttui sitten kuivemmaksi ja ohitin hakkuualueen, jonka toisella laidalla metsäkone pörisi hommissa. Kohta sen ääni unohtui, kun polku luikerteli kauemmas.

Vanha kivistä koottu rajapyykki, Reisjärvi.

Hassu kiviröykkiö polun vieressä oli taas hyvä syy istahtaa pitämään taukoa. kartta kertoi, että tässä on ”Pyykki 336”. Ilmeisesti entinen rajapyykki, mutta minkä rajalla? Kivien välistä pilkisti geokätkön muoviloota.

Polkutaival muuttui kohta pikkutieksi, jonka varrella tuli vastaan viitta läheiselle lähteelle. Tarkistin vesipulloni: juomavettä riitti edelleen, joten en lähtenyt vedenhakuretkelle. Reppuselkäinen polkujuoksija viiletti vastaan, moikkasimme.

Seuraavan tauon pidin Iso-Vänttäläisen tulipaikalla, jossa on uusi hyvä tulisija (Metsähallitus) sekä siisti huussi.

Maitolaiturilla Doris ja Boris-hahmot, jotka on puettu vanhoihin vaatteisiin.

Jatkoin matkaa tietä pitkin. Seuraava ilopilleri oli tienhaarassa, jota vartioivat Doris ja Boris maitolaiturillaan. Tiukkailmeinen, mutta niin hellyttävä pariskunta!

Kyltti tien vieressä kertoi, että Etelä-Sydänmaan luonnonsuojelualue alkoi tien oikealla puolella ja vähän matkan päästä pääsin kääntymään itse alueelle, kun Peuran polku -portti ohjasi minut metsäpolulle. Samalla tuli päivän kolmas lyhyt ihmiskontakti, kun rupattelin tovin ahventa narraamassa olleen naisretkeilijän kanssa. Hän kehui kovasti alueen lampia.

Peuran polun metsämaisemaa Etelä-Sydänmaan luonnonsuojelualueella.

Lampimaisemat alkoivat Lummelammesta, mutta Peuran polku ei kulkenut ihan rantaviivoja pitkin, vaan upeassa mäntyvoittoisessa metsässä. Tuntui kuin olisin tullut kansallispuistoon, kun katselin metsämaisemaa ympärilläni.

Punaisilla maalimerkeillä merkitty Peuranpolku kulkee mäntymetsän halki.

Etelä-Sydänmaan erityispiirteisiin kuuluvat männikkömetsät ja lammet. Kiviä metsissä riittää myös, sekä polulla että niiden ympärillä. Varsinaista kivipeltoa, jota peittää muhkea sammalmatto. Seassa seisoi keloja ja jokunen palokoro. Täällä ei metsäkoneuria näkynyt!

Ilta oli yhä lähempänä ja kropassa painoi jo päivän kulkeminen. Katsoin karttaa. Jospa jäisin Koukkusen tienoille yöksi. Tai johonkin lähelle, mistä vain rauhallinen yösija löytyisi.

Käännyin Koukkusen rannasta kohti niemessä sijaitsevaa kotaa.

Koukkusen kota Koukkunen-lammen rannalla.

Suureksi ilokseni Koukkusen kodalla ei ollut ketään, vaikka nuotiopaikalta huomasin, että tulia oli siinä pidetty; tuhkat olivat vielä lämpimänä.

Vesipannu kiehuu nuotiolla Koukkusen kodalla.

Ensi töikseni otin kirveen käteen ja tein vähän polttopuita iltaruokatulia varten, sytytin nuotion ja avasin makuupussin pöyhistymään yötä varten.

Olin juuri lapioimassa ruokaa muonapussista, kun päiväretkeilijä saapui kodalle ja istahti penkille vähän matkan päähän nuotiopaikalta, pitämään omaa juomataukoaan. Hän suositteli poikkeamista Raatejärvelle, vaikka vain pienelle iltakävelylle. Siellä oli ollut porukkaa, mutta eivät ilmeisesti olleet jäämässä yöksi.

Raatejärven rannan varren pitkospuut ilta-auringossa.

Tuumin asiaa retkeilijän lähdettyä. Matkaa Raatejärvelle oli Koukkuselta ehkä kilometrin verran. Enköhän vielä sen verran jaksaisi, kun kerran näin lähellä olin. Suuri osa polusta oli helppokulkuista ja hyvää pitkospuuta, joten mikäs sitä oli astellessa. Aurinko kirkasti illan värejä entisestään.

Raatejärven varaus- ja autiotuvan ranta, jossa on laituri, pöytä ja penkit.

Melkein pudotin silmät päästäni, kun saavuin Raatejärvelle. Tänne pitää päästä uudestaan! Varustuksena on paitsi autiotupa, myös varaustupa, sauna, laituri… Kera ilta-auringon.

Tyyni Raatejärvi, sininen taivas ja taivaan heijastus järvessä.

Istuin laiturilla ihailemassa tyynen Raatejärven maisemia. Hiljaisuutta rikkoi vain käen kukunta järven toiselta puolelta.

Sininen pilviharsoinen taivas ja pitkospuut Koukkusen rannalla.

Kun palasin iltakävelyltä takaisin Koukkuselle ja leiripaikkani kodalle, oli siellä yhtä hiljaista kuin lähtiessäni. Lisää leiriytyjiä ei ollut saapunut, joten sain pitää niemen itselläni – luksusta!

Auringonlaskun kultaamat männyt Koukkusen kodan vastarannalla, Peuran polku.

Oli kyllä mahtavaa kävellä Peuran polkua ja päästä tänne Etelä-Sydänmaan luonnonsuojelualueelle, nauttimaan todellisesta rauhasta. Koronamurheet unohtuivat, kun sai keskittyä nauttimaan kävelemisestä hienossa maastossa ja viettämään leppoisasti iltaa.

Tein vielä pienet iltatulet kotaan, levitin makuualustan kodan penkille, makuupussin sen päälle, sujahdin retkipussilakanan sisään ja luin kirjaa hetken. Sitten uni tuli ja voitti.

Parasta / mielenkiintoisinta

Kävelypäivä

  • 21.5.2020

Kommentit