Kävellen Suomen halki 28: Koukkunen-Reisjärvi – Peuran polulla

jalkaisin
Aamumaisema Koukkusen rannasta, tyyni lampi.

Koukkusen kodalla tuli nukuttua mitä parhaimmin – muistan kääntäneeni vain kerran kylkeä yön aikana. Aamutulilla paahdoin leipäviipaleita juuston kera, popsin puuroa, siemailin teetä ja huokailin sykähdyttävän kauniin maiseman edessä. Tästä tulisi lähes kokonaan Peuran polku -päivä!

Peuran polku on paikoin hyvin kivikkoinen.

Heitin hyvästit Koukkusen kodalle ja siirryin kohta pitkosten kautta ylämäkeen nousevalle polulle, joka muistutti jälleen alueen kivikkoisuudesta. Poikkesin sitten tiepätkän jälkeen Kuivajärven rantaan katsomaan hiljaista varaustupaa (koronan vuoksi suljettu) ennen kuin jatkoin Kuivajärven vieritse kulkevaa polkua pitkin seuraavalle taukopaikalle Kuivajärven itäiseen pohjukkaan.

Lumilämpäreitä Kuivajärven varjoisassa pohjukassa, Peuran polku.

Matkalla näin lumilämpäreitä Kuivajärven varjoisassa rannassa. Niinpä, kevät ei ollut vielä muuttunut kesäksi, vaikka olikin lämmin päivä.

Mitä seuraavaksi? Kartassa oli nähtävyyden merkki, Kuivajärven P-paikan opasteviitassa oli lukenut Kirves-Heikki. Mikähän tarina siihen liittyisi?

Ennen Kirves-Heikin kanavaa kohtasin vielä opasteet Harjuntakasen alueelle (5 km) sekä Muurasjärvelle (15,5 km). Aika lähellä olin käynyt syksyllä 2018, mutta eri suunnasta!

Kirves-Heikin kanava

Saavuin puusillalle, jolta saattoi katsoa tätä erikoista uomaa. Kirves-Heikki oli keksinyt 1860-luvulla kuivattaa Ison Kotajärven niittymaaksi, konstinaan kaivaa lapiohommina kanava Iso-Kotajärven ja alempana olevan Kuivajärven välille.

Kirves-Heikin kanavan käsin kaivettu uoma, Peuran polku.

Ei mikään ihan kevyt juttu, sillä Kirves-Heikin kanavalle tuli mittaa 65 metriä ja leveyttä 10 metriä. Vuosikausia kestänyt urakka jäi kuitenkin Heikiltä kesken, eikä sorapohjainen Iso Kotajärvi olisi niityksi oikein soveltunutkaan.

Auringon heijastus vedessä, Iso Kuivajärvi ja Kirves-Heikin kanavan päässä.

Iso Kuivajärvi sai siis pitää vedenkorkeutensa. Ehkä ihan hyvä juttu – niin kauniita nämä maisemat nyt olivat.

Pitkospuut rakkakivikon laidassa, Peuran polku.

Männyt saivat vaihteeksi seurakseen rakkakivikkoa ja Etelä-Sydänmaan luonnonsuojelualueen kyltti jäi selkäni taakse.

Pitkospuut suon poikki, Peuran polku.

Vaikka maasto ei ollut vielä nyt näin loppukeväästä vielä ihan kauneimmillaan, oli polkua tosi mukavaa kulkea. Eikä nyt ollut inisijöitä korvan juuressa!

Hiljentymistupa

Tuntui ihan uskomattomalta, miten tiheässä taukopaikkoja tällä alueella oli, ihan jo kartasta katsottuna. Maastossa kulkiessa taukopaikkatiheys tuntui vielä virkistävämmältä. On mukavaa ottaa rinkka tai reppu välillä pois selästä paikassa, jossa voi vaikka istahtaa penkille tai tutkia paikkaa muutenkin kuin vain varvikkoa tuijottaen.

Vanhoista hirsistä rakennettu hiljentymistupa, Peuran polku.

Hiljentymistupa oli mielenkiintoinen poikkeus, jollaiseen en ole aiemmin törmännyt. Sitä ei siis ole tarkoitettu yöpymiseen, vaan hetken hiljentymiseen. Minäkin käväisin istahtamassa hetken tuvan varjossa ennen kuin jatkoin matkaa, mutta sitä ennen selasin vieraskirjaa. Joku oli käynyt voimia keräämässä arkeen.

Kävin rauhoittumassa. Oli ilma raikas täällä. Muualla ahdistaa. Kiitos tästä paikasta jolekkin.”

kävijän kirjoittama teksti Hiljentymistuvan vieraskirjassa

Vieraskirjasta paljastui myös, että tuvan ideoija ja toteuttaja Lauri Savimäki oli nukkunut pois 23.1.2019. Rauha hänen muistolleen.

Vahveroinen

Vahveroisen rannalla rinteessä on viihtyisän oloinen laavu, tulipaikka sekä pöytä penkkeineen. Huilautin selkää heittäytymällä hetkeksi pitkäkseni puupenkille ja kuuntelin samalla ääniä, jotka kantautuivat jostain lammen toisesta päästä. Ei joutsenia, vaan kurkia. Vaikka kuinka koitin kohta kiikaroida, onnistuivat pysymään piilossa katseeltani.

Saarijärvi

Saarijärven taukopaikan rantasauna, Peuran polku.

Saarijärvi on yksi reitin suloisimmista taukopaikoista. Sekä tuvan että saunan ovet olivat koronan takia lukossa, joten en päässyt niitä kurkkaamaan, mutta istuskelin tovin laiturilla auringossa. Havahduin hassuun ääneen, ihan kuin laiturin alla olisi ollut lintu. Mutta eihän sinne mistään päässyt? Kun katsoin rantaveteen, sitten tajusin: se hassu ääni tuli sittenkin sammakoista!

Musta

Pitkospuupolku Mustan rannalla, Peuran polku.

Musta on pohjoisin Peuran polun varrelle osuvista lammista / järvistä. Mustan länsirantaa kulkeva reitti oli suurelta osin pitkospuita, hämmästyttävän hyväkuntoisia sellaisia. Sammakot polskivat rantavedessä ja pitivät muutenkin ääntä, kun lähestyin Mustan pohjoispään taukopaikkaa.

Mustan pohjoispään upouusi laavu, Peuran polku.

Heitin rinkan upouuden laavun uumeniin ja kävin syömään voileipiä, kun paikalle pelmahti koirien ulkoiluttaja.

Sain kuulla ulkoilijalta, että täältä oli käynyt karvalakkilähestystö Helsingissä, jotta Peuran polku saisi kunnostusvaroja. Huoli polusta oli ollut suuri, etenkin kun Metsähallitus oli jo vienyt pois huonokuntoisia pitkospuita. Kaikeksi onneksi Peuran polun reitistön tärkeys oli ymmärretty ja nyt reittiä sekä sen rakenteita kunnostetaan entistä ehommiksi. Myös Mustan tuliterä laavu on osa tätä kunnostustyötä. Ihan mahtavaa! Lähetin mielessäni myös toiveen, että laavun ympäristöstä raivattaisiin myös harvennuksen jäljiltä risut pois…

Sammakoita Mustan rantavedessä, Peuran polku.

Ennen matkan jatkamista kohti Petäjämäkeä (5 km) käväisin vielä täyttämässä vesipulloni Mustan rantavedestä. Joo, siitä iloisesti polskivien sammakoiden (parhaimmillaan näin yhdellä silmäyksellä 7 sammakkoa!) vierestä. Kun suustani pääsee sammakoita, se johtuu sitten tuosta vesipullooni täytteenä olleesta sammakkovesicocktailista, jolla virvoitin itseäni loppumatkan…

Peuran polku kulkee paikoin rakkakivikon tuntumassa.

Peuran polkua oli jäljellä enää muutamia kilometrejä. Aurinko helotti lämpimästi, hikeä pukkasi otsalle. Metsän siimeksessä vastaan tuli vaellukselle juuri lähtenyt pariskunta. Heillä tämän reitin ilot olivat vielä edessä.

Petäjämäki

Maisema alas polulle Petäjämäeltä, Peuran polku, Reisjärvi.

Hämmästyin ihan oikeasti, että Petäjämäki oli todella kunnon mäki, eikä mikään pikkuruinen kohouma. Polku toi minut mäen laelle, josta pilkotti järvi. Sitten edessä oli laskeutuminen tasamaalle.

Peuran polku päättyy…

Peuran polun portti Petäjämäen ulkoilualueella, Peuran polku.

Siellä se oli – Peuran polun portti (joita on ripoteltu Keski-Pohjanmaan puolella reitille useampikin), mutta tämä olikin ihan oikea sellainen. Petäjämäen ulkoilualueella kun on virallisestikin Peuran polun toinen pääte- tai aloituspiste, jos mielii ihan koko reitin kulkea. Kurkkasin polun päästä löytyneeseen kotaan, mutta vesihörppy sai korvata varsinaisen tauon. Oli aika lähteä kohti Reisjärveä.

Näin Reisjärvelle retkeilyturistina saapujaa ajatellen ei näkösälle osunut karttaa tämän pään kulkuväylistä, mutta oma kartta, paras apu. Muutama kilometri vielä, sitten olisin yöpaikassani.

Silta Susisaareen, Reisjärvi.

Kävelin loppumatkan tasaistakin tasaisempien peltolakeiden ja tilusten vieritse tienpientareita pitkin, suuntana Susisaari. Susisaaressa on tienvarsiopasteiden mukaan myös Peuran polku -infoa, mutta kyseinen infotaulu on aikojen saatossa reitti-infon osalta vähän vajunut. Majoituin tälläkin kertaa sisätiloissa, sillä pitkulaisessa Susisaaressa upealla paikalla Reisjärven rannalla oleva Kartanohotelli Saari otti majoittujia vastaan, vaikka ravintola olikin kiinni. Iltapala, aamupalatarpeet sekä seuraavan päivän eväät oli kuitenkin käytävä erillisellä noin viiden kilometrin iltakävelyllä Reisjärven keskustasta. Iltapala olikin tällä kertaa pizza!

Runopuiston kivi, johon on kaiverrettu runo, tyynen Reisjärven rannassa.

Pistäydyttyäni myös Susisaaren Runopuiston kiviin kaiverrettuja runoja lueskelemassa huuhtelin iltakävelyn jälkeen suihkussa edellispäivien hiet iholta. Peuran polkua tulisi totisesti ikävä. Seuraava päivä olisi kokonaan tietarpomista.

Parasta / mielenkiintoisinta

  • Peuran polku ylipäänsä edelleen!
  • Kirves-Heikin kanava
  • Lukuisat kivat taukopaikat reitin varrella
  • Sammakot rantavesissä

Kävelypäivä

  • 22.5.2020

Kommentit