Piippolan aamu valkeni muuten kauniina ja mukavana, mutta jalkajännityksen kera. Voisinko vetäistä lenkkarit jo jalkaan? Murheellista kyllä, oli todettava, että ei toivoakaan. Jalkaterien turvotus ei ollut eilisestä hellittänyt, pikkuvarpaiden rakot ilmoittivat, että kevyet ja ohutpohjaiset varatossuni ovat ainoa vaihtoehto. Siispä hylkäsin muuten pitkään hyvin palvelleet lenkkarini Airbnb-majapaikkani ovenpieleen ja totesin emännälle ennen lähtöä, että kengät on sitten jätetty ihan tarkoituksella.
Näinkin voi siis käydä. Vaikka on muka paljon kävelykilometrejä alla, voivat jalat tehdä tepposet tai kenkävalinta osoittautua vääräksi. Omalle kohdalleni tällaista on aiemminkin osunut lähinnä lämpimällä säällä. Aina oppii… tai ainakin luulee oppivansa. Ehkä tästäkin opin taas jotain!
Ennen kuin starttasin piippolalaisesta pihasta matkaan, katsahdin vielä kaihoisasti pihapiirin ihanaa satavuotiasta saunaa, jonka pehmeistä löylyistä olin saanut majapaikassani illalla nauttia. Oli niin harvinaista herkkua! Lisäksi rupattelin tovin Siikajokilaakso-lehden toimittajan kanssa, joka majapaikkani emännän kanssa saattoi minua alkumatkan. Saattoseurue olikin onnenpotku, sillä omatoimisesti olisin vain talsinut tylsästi tietä pitkin, mutta nyt sain opastuksen paljon kivemmalle kävelyreitille.
Poikkesimme ensi alkuun Piippolan kauniilla kirkolla, missä hymyilin salaa Vaarintalon palvelukeskuksen kyltille. Ei näkynyt Piippolan vaareja liikenteessä, mutta tiesinpähän nyt, mistä löytyy Vaarintalo…
Sitten kävelyseuralaiseni johdattivat minut kuntoradalle, jota olikin tosi mukava kävellä. Kuntoreitti ristesi tovin kuluttua moottorikelkkareitin kanssa.
Kun kävelimme mäntykankaan halki, sain kuulla hieman paikkakunnan ylpeydestä, kirjailija Pentti Haanpäästä. Pitääkin ottaa Haanpää lukulistalle – en kehdannut tunnustaa, että en ole hänen tuotantoonsa tutustunut. Kiinan- matkan päiväkirja olisi ainakin minun juttuni, sillä matkakirjat ovat kestosuosikkejani.
Tupasvilla loisti valkoisenaan mahtavasti suolla ja ihan polun vieressä oli myös pinkkejä suokukkia kukassa. Kyllä tämä valtatien voitti ihan 6-0.
Ennen asvalttitielle saapumista kävelimme vielä kapeaa polkua rosoisenruman hakkuuaukean halki, mutta mieleeni jäi silti reitistä se kaunis osuus. Erosin kävelyseuralaisistani, jotka kääntyivät takaisin Piippolaan.
Minulla oli vuorossa tie 88 ja sen kapea piennar. Onneksi tie ei ollut järin vilkkaasti liikennöity ja pystyin astelemaan asvaltin puolella suurimman osan matkaa. Sepeli kun ei ole ohutpohjaisten tossujeni paras ystävä.
Kun aloin jo lähestyä Pulkkilaa, erotin yllättäen mäntymetsän takaa puisen hyppyrimäen. Mitä ihmettä? Tienvarsikyltti kertoi kohta, että kyseessä oli Lehtomäen liikunta-alue, josta löytyy hyppyrimäen ohella ainakin frisbeegolfrata. Pidin liikuntapaikan nurkalla huilitauon ihan jalkojeni iloksi. Tuntui ihanalta ottaa kengät hetkeksi pois. Onneksi Pulkkilaan oli enää hyvin lyhyt matka.
Ennen Pulkkilan nelostien risteystä oli vasemmalla museorakennuksia, mutta nehän olivat tietenkin kiinni vielä kesäkuussa. Ylitin ripeästi vilkasliikenteisen nelostien ja sitten pääsin välipalalle Pulkkilan ABC:lle. Ihanaa, kylmää juomaa, täytetty leipä, donitsi! Sain lisää virtaa päivän taipaleelle.
ABC:lta kävelin kunnantalon ohitse Pulkkilan keskustaa kohti. Sain taas hienon historiaoppitunnin, kun tismalleen reitilleni osui Suomen sodan 1808-09 Pulkkilan taistelun muistomerkki. Tähän saakka olin kohdannut lähinnä talvi- tai jatkosotaan liittyviä muistomerkkejä, joten oli aika hienoa päästä historiassa vielä kauemmas.
Itse Pulkkilan taistelun muistomerkkiä peittävät luonnonkivet.
Keskustan halki johtavaa tietä oli kiva kävellä. Jäljellä on vielä vanhempaakin rakennuskantaa, johon ei joka paikassa kylänraitilla enää törmää. Ja olihan sitä käytävä myös kurkkaamassa kirkkoa, joka sekin oli tismalleen reittini varressa.
Kaarsin Viionperän maalaismaisemiin, missä toisella puolella tietä oli viljelyksiä, toisella hevosia laitumella. Olin tyytyväinen, kun sain välttää nelostietä vielä pätkän verran. Autojen kumu ei juuri metsän läpi nelostieltä kuulunut.
Nelostielle oli kuitenkin palattava ainakin hetkeksi, ennen kuin rinnakkaistie oli tarjolla. En tarttunut heti ensimmäiseen pikkutietarjoukseen, sillä nelostien yllättävän leveällä pientareella olikin ihan ok kulkea. Ja sitten kun näin Uljuan kahvilan jäätelömainoksen, oli kerta kaikkiaan mahdotonta kääntyä Jylhänrantaan ja Lamujokea seurailevalle pienemmälle tielle. Jätskiä! Ihan kohta!
Paitsi että nelostiellä oli seurattava tarkasti liikennettä, oli välillä katsottava jalkoihinkin, vaikka alla oli tasainen tie. Nytpä selvisi, millaiset ”tärinäkuopat” havahduttavat autoilijan, joka sattuu ajamaan liikaa pientareen puolella.
Saavuin Uljuan tekojärvelle, missä autoilija näkee lähinnä Uljuan tekojärven vallin sekä taukopaikan kahviloineen, siellä tekoaltaan puolella tietä. Koska kävelin nelostien vasenta laitaa, pääsin kurkkaamaan myös kuilumaiseen uomaan, joka tulee sieltä tekojärveltä. Aika hieno näky!
Sitten piti varovasti ylittää nelostie Uljuan tekojärven puolelle ja kavuta vallille, jolta avautui itse majesteettisen tyyni tekojärvi. Aloin kuvitella, millaista olisi meloskella järvellä. Siis tällaisella tuulettomalla säällä…
Laskeuduin vallilta alas ja menin täyttämään toiveeni Uljuan kahvilassa: jätski oli saatava ja heti. Kannatti valita tämä ihana pehmisannos! Sen voimalla olikin hyvä jatkaa eteenpäin nelostietä.
Hampurilaispaikan pystyin ohittamaan helposti, mutta Siikajoen viehättävää jokimaisemaa pysähdyin ihailemaan. Niin kaunista!
Suora ja tasainen tie jatkui maatilojen ja peltomaisemien ympäröimänä. Aurinko helotti edelleen kuumasti, ohi ja vastaan pyyhälsi rekkoja ja henkilöautoja, mutta onneksi ajoneuvovirta ei ollut tasainen, vaan hetkittäin oli jopa hiljaista.
Jalkani olivat erityisen kiitolliset siitä, kun B&B Villa Rosenbergin kyltti näkyi tien varressa. Eikä minun tarvinnut kävellä yöpaikkaani kilometritolkulla nelostieltä, vaan Villa Rosenberg oli omalta kannaltani taivaallisesti ihan tien vieressä. Okei, autojen ääni pihalle kuului, mutta se ei minua häirinnyt.
Talon emäntä ohjasi minut varaamaani majoitukseen. Täytyy sanoa, että tämän retken yösijat olivat ihan loistavia! Kävin taloksi ja aloitin tietenkin jalkahuollosta… Vaikka rakot edelleen vaivasivat eikä askeltaminen ollut ihan kivutonta, oli tämäkin päivä ollut oikeasti tosi kiva kävelypäivä. Kyllä huominenkin siis menisi ihan ok.
Parasta / mielenkiintoisinta
- Piippolan aamukävely kuntopolkureittiä pitkin hyvässä seurassa
- Pulkkilan taistelun muistomerkki
- Uljuan tekojärvi ja jäätelöannos
- Villa Rosenberg
Kävelypäivä
- 14.6.2020
Sipolan kohdalla Hyttikosken rantamaisemat ovat upeita, joita kuvaaja saanut hienosti esiin. Itse en oikein ole osannut arvostaakaan näitä maisemia ennenkuin näin näitä kuvia. Hienoja ovat.
Kiitos Anna Liisa 🙂 Se on tosi kaunis paikka.