Kävellen Suomen halki 34: Rantsila-Temmes-Liminka

Hattupäinen vaivaisukko Temmeksen kirkon edessä.
Hirviveistos Rantsilassa nelostien varressa.

Varhainen aamubussi toi heinäkuun alkupuolella minut Jyväskylästä Rantsilaan (279 km, kertoi tienvarsikyltti). Moikkasin hirviveistosta, jonka edessä olevalta linja-autopysäkiltä olin matkannut kotiin edelliseltä retkeltäni Sipolasta Rantsilaan kesäkuun puolivälin paikkeilla ja muistelin muita Rantsilassa näkemiäni patsaita, joita siellä riittää. Temmes ja Liminka, täältä tullaan!

Halpa-Hallin tienvarsimainos nelostien varressa.

Iso keltainen tienvarsimainos julisti, että Halpa-Halliin on 38 km. Jopas sitä kaukaa mainostetaan! No, autoilijoille tietysti.

Tiesin, että päivä olisi melkoisen tasaista taivallusta ja suuri osa matkasta tulisi olemaan nelostien pientareella tallustamista. Olin kiitollinen siitä, että piennar näytti mukavan leveältä, tärinäraitoineen. Pieni sadekuuro meni onneksi kohtuullisen pian ohitse.

Nakkulan grilli nelostien varressa.

Noin kuuden kilometrin kohdalla tuli vastaan ensimmäinen taukotupa. Nakkulan kodikkaan grillin ovessa muistutettiin ystävällisesti mutta jämäkästi, että ”Nakkulan grilli toivottaapi kaikki tervetulleeksi, mutta lukaseppa tämä pikku lappu ennenku lompsit sisälle” ja sitten tuli simppeleitä ohjeita, kuten: Jos sua yskittää, yski hihhaas. Desinfioi käjet ennenku lämit mittää.

Jos oot kipiä, elä tuu tänne.

Selvä pyy! Desifioin käteni, iloitsin siitä, että pääsin huilaamaan (etenkin kun kohta tuli uusi, rankka sadekuuro) ja vietin tovin aprikoimalla, mitähän herkkua söisin välipalaksi. Makeanhimo iski: en voinut vastustaa tuoretta munkkirinkilää. Enkä myöskään Liisankankaan jäätelöä. Nakkulan grilli oli kuulemma pohjoisin paikka, mistä kyseistä pihtiputaalaisen valmistajan jäätelöä saa.

Nakkulan grillin herkullinen munkkirinkilä ja Liisankankaan jäätelöä.

Eiköhän näillä herkuilla jaksaisi jonkin matkaa taivaltaa!

Asuntoautojen virta matkasi nelosteitä niin etelään kuin pohjoiseen, rekat samaten. Sain yhden vilkutuksen.

Yllätyin, kun huomasin astuvani jo Limingan puolelle. Mielestäni sinne piti olla useita kymmeniä kilometrejä lähtöpaikastani, mutta näemmä kuntien rajat osaavat mutkitella.

Hartaanselännevalla paistaa aurinko ja kumpupilvet leijuvat sinitaivaalla.

Aloin jo luottaa siihen, että sadepilvet väistyvät ja Hartaanselännevan laidalla pysähtyessäni pistin takin reppuun. Kun käänsin selän nelostielle, unohtui liikenne hetkeksi. Näinköhän tuolla olisi hyvät hillamaastot?

Suomaisema väistyi yhtä äkkiä kuin oli tullutkin ja ympärilläni oli vaihtelevasti metsää ja pelto- tai niittyaukeita. Rauhallista maalaismaisemaa.

Upe Tyrnävän rajalla.

Sitten edessä oli taas kuntaraja. Liminka vaihtui Tyrnävään, mikä olikin loogista, sillä se ”oikea” Liminka oli edelleen pohjoisempana.

Kuuntelin liikenteen jyminän ohella edelleen muun muassa kuoveja, jotka viihtyivät peltomaisemissa. Kun saavuin Kestiläntien risteykseen, oli allani jo kevyen liikenteen väylä eli en joutunut tarpomaan pientareella.

Temmes

Temmes näytti aurinkoiset kasvonsa, kun päätin ylittää nelostien ja käydä katsomassa sen länsipuolella, miltä kylä näyttää. Kotiseutumuseo ei tietenkään tänä koronakesänä olisi auki.

Temmes, kotiseutumuseon aitta ja vinttikaivo.

Ohitin tuulimyllyn ja siinähän se Temmeksen kotiseutumuseon alue oli. Näin polkupyörän. Eli joku museoalueella oli lisäkseni. Kului vain hetki ja sisältä astui ulos nuori mies, joka toimi museon oppaana. Kotiseutumuseo oli sittenkin auki!

Temmes, kotiseutumuseon pihassa oleva entinen asuintalo.
Seulan pirtti.

Ilokseni pääsin tekemään kierrokset sekä museopirtin että Seulan pirtin sisällä, sitten opas johdatti minut vielä nurmikenttää pitkin sivummalla olevaan makasiiniin, jonka aarteissa olisi myös ollut tutkittavaa pidemmäksikin aikaa. Kuten koko museoalueessa, joka kattaa 13 eri puolilta tänne siirrettyä rakennusta – niistä vanhin on vuodelta 1760. Temmeksen kunta perustettiin 1867, mutta Temmes liitettiin Tyrnävään 2001.

1300-luvulta peräisin oleva ruuhi Temmeksen kotiseutumuseolla.

Erityisen kiinnostava oli noin 1300-luvulta saakka peräisin oleva ruuhi, tai siis sen jäänteet. Aika uskomaton. Suutarin työvälineitä olisi myös ollut kiva tutkia pidempään.

Temmes, kotiseutumuseon sivurakennuksessa oleva koristeellinen, taottu lukko.

Ennen vanhasta lainajyvämakasiinista ulos astumista pysähdyin vielä ihastelemaan sepän taidonnäytettä, mitä hienointa taottua lukkoa, johon oppaalla oli kunnioitettavan kokoinen, painava avain. Päivämatkaa oli vielä reilusti jäljellä, joten kiitin opasta ja lähdin jatkamaan matkaa.

Kävelin koivukujaa eteenpäin, kohta ohitin hauskanvärisen Zetka-baarin sekä Hinkkilän osto- ja myyntiliikkeen. Käväisin kaupassa ostamassa lisää matkaevästä ja toivoin löytäväni pian sopivan levähdyspaikan. Sitä ei tarjonnut siistinnäköinen suojeluskunnan käytössä aikanaan ollut talo, vaan urheilukentän viereinen laavu, jonka suojissa koitti evästauon aika.

Temmes, vanha kirkko.

Seuraava pysähdyspaikkani oli upea Temmeksen kirkko, jota sain ihailla vain ulkoa.

Temmes, vanha kirkko ja sen hattupäinen vaivaisukko.

Supertyylikäs vaivaisukko teki minuun vaikutuksen. Mikä komea hattu ja raudoitukset!

Mitä kautta jatkaisin kohti Liminkaa? Nelostietä vai sivuteitä? Päätin siirtyä sivutiereitille ja kurvata vasemman kautta. Ylitin Perttulan sillan, jonka kautta ”Siltojen Temmes” -pyöräilytapahtuma varmaankin oli kulkenut.

Synkät pilvet taivaalla kukkivan niityn yllä, jonka keskellä on punainen lato.

Liikenne Lännentien varressa oli ihastuttavan vähäistä, peltomaisemat rauhoittavia.

Liminka

Tie rauhoittui entisestään, kun siirryin oikaisemaan kohti Liminkaa Honkisuontien kautta.

Traktori tulee vastaan hiekkatiellä peltojen keskellä matkalla Liminkaan.

Vaikka tie ei ollut leveä, sillä mahtui hyvin kohtaamaan vaikka traktorin. Seurasin mielenkiinnolla synkistelevää taivasta ja toivoin, että ei tarvitsisi pukea sadevarusteita päälle, sillä sää oli muutoin niin mukava kulkea.

Kaksi valkoista tuorerehupaallia päällekkäin ovat kuin isoja vaahtokarkkeja keskellä peltoa.

Rehupaalit somistivat maisemia kuin sinne tänne ripotellut tai pinotut vaahtokarkit. Laskin ajan kuluksi pientareiden varsilta erilaisia kukkia ja sitä, kuinka monta niistä tunnistin. Hämmästyin iloisesti, kun huomasin, että osasin nimetä yli 20 eri kukkaa.

Kuulostelin liikennettä ja tähystelin, miten pian Limingan taajama tulisi vastaan. Päivä oli jo pitkällä ja kaihosin jo päästä majapaikkaani. Kun metsät vaihtuivat kokonaan peltoaukeaksi ja erotin Liminganportin, iloitsin. Enää vähän matkaa. Mutta missä olisi lähin kauppa, josta saisin iltaruoka- ja aamiaistarpeet?

No sehän oli tietenkin se Halpa-Halli, jonka tienvarsimainoksen olin nähnyt ihan alkumatkasta Rantsilassa. Mainoksen mukaan 38 km sitten. Niinpä lampsuttelin Halpa-Halliin ruokaostoksille ja suuntasin sieltä suorinta mahdollista reittiä Vanhan Limingan alueelle. Ylimääräiset kilometrit eivät todellakaan tässä vaiheessa päivää kiinnostaneet.

Vanhan Limingan kaksikerroksinen pappila.

Vanha Liminka oli itselleni uusi tuttavuus, joten yllätyin iloisesti, kun huomasin tulevani kulttuurimaisemiin ja museoalueen tuntumaan. Limingan kaksikerroksinen pappila toivotti minut tervetulleeksi alueelle.

Lintukoto-nimisen majatalon kyltti, jonka päällä on pieni lintuveistos.

Majapaikkani eli Lintukoto löytyi helposti Rantatien varresta. Oli ihanaa päästä perille ja lepuuttamaan kroppaa, sillä takana olin kävelyä nelisenkymmentä kilometriä. Vanhaan Liminkaan tutustuminen saisi jäädä seuraavaan aamuun.

Parasta / mielenkiintoisinta

  • Kiva pysähdys Nakkulan grillillä
  • Temmeksen kotiseutumuseo
  • Temmeksen kirkko ja komea vaivaisukko
  • Saapuminen viehättävän Vanhan Limingan alueelle

Kävelypäivä

  • 3.7.2020

Kommentit