Kävellen Suomen halki 40: Simoniemi-Kemi

Upe Kemin matkailukarttakyltin edessä.

Heräsin Simoniemessä ihanan aurinkoiseen aamuun. Edellisen päivän taival ei painanut jäsenissä, sillä olin saanut rantamakasiinimökissä makoisat unet saunan jälkeen.

Runsas aamiainen Simoniemen makasiinimökissä: leipää, leikkeleitä, mehua, mansikkamaitoa.

Olin tilannut mökin jääkaappiin valmiiksi myös aamiaispaketin, jota täydensin vielä edellispäivänä Simosta ostamillani mansikoilla. Tämä oli luksusta! Ja ihana aloitus uudelle kävelypäivälle.

Valkoisia, ruskeita ja mustia lampaita laitumella syomassa heinaa.

Heitin hyvästit Perämeri-maisemalle ja lähdin Simoniemen pikkuteitä matkaan kohti nelostietä. Alkutaival olikin niin mukava maalaismaisemineen, että samanlaisesta olisin nauttinut mieluusti koko matkan Kemiin asti. Oli mukava nähdä reitin vieressä niin lammaskatras

Ruskea ja valkoinen hevonen syomassa hiekkakentalla, Simoniemi.

kuin kaksi hyväntuulisen oloista hevosta

Simoniemen hirsinen, punaiseksi maalattu vanha koulurakennus.

ja vanhoja, kauniita rakennukset, kuten Simoniemen koulu, jotka olivat viehättävää katsottavaa.

Simoniemen vanha valkoinen kirkko, punainen kellotapuli ja kirkkomaa, jota kiertää kiviaita.

Reittini toi minut myös Simon kirkolle, joka on valmistunut vuonna 1846. Kirkkoa enemmän viehätti minun silmiäni punavalkoinen kellotapuli, joka on vielä vanhempaa perua (1773). Kirkon viereisessä muistomerkissä luki koruttomasti Selkien soutajille / Korpien raivaajille / kiitollisena / Kotiseutu 1970.

Valtioneuvos Martti Miettusen hautamuistomerkko Simoniemen kirkkomaalla.

Bongasin vähän isomman muistomerkin kirkkomaalta. Kekkosmaiset silmälasit ja samaa aikakauttakin: kirkon vastapäätä seisoi valtioneuvos Martti Miettusen hautamuistomerkki. Muistin Miettuseen liittyen hämärästi termin ”hätätilahallitus”.

Kirkolta lähtiessä ohitin vielä kotiseutumuseon, joka oli kiinni, kuinkas muutenkaan. Siispä Kirkkotietä pitkin nelostietä kohti mars – lisää kulttuuria kohtaisin todennäköisesti vasta Kemissä.

Nelostien risteyksessä oli vastassa kyltti, jossa luki Vt 4 parantaminen välillä Viantienjoki-Maksniemi 10 km. Valmis 10/20. Jaahas! Saisin taas harrastaa arpomista, missä kulkea: olisiko piennar kävelykelpoinen ja turvallinen, vai voisinko astella kartassa näkynyttä pikkutietä ainakin osan matkaa.

Nelostien risteyksessä oli vanhan tienvarsimainoksen mukaan ollut kauppa, josta sai ainain käsityölankoja. Jäivätpä sieltä heräteostot nyt tekemättä, sillä rakennus oli autiona.

Iso kaivinkone muotoilemassa maastoa nelostien tietyomaan viereisellä rinnakkaistiellä.

En heti alkuun tohtinut lähteä nelostien viereiselle väylälle, sillä näytti siltä, että työkoneet olivat vallanneet sen niin tehokkaasti.

Nelostien piennar alkoi kuitenkin tökkiä, joten jonkin matkan päästä päätin onnettoman ohutpohjaisista tossuistani huolimatta kokeilla rinnakkaisväylää, olihan se ihan ajokelpoisenkin näköinen. Sitten tuli vastaan kohta, jossa mahduin hädin tuskin pujottelemaan ison kaivinkoneen vieritse jatkamaan matkaa ja hiekkatie muuttui vähän jännemmän näköiseksi.

Nelostien viereinen keskeneräinen tienpohja, jonka pintaan on tasoitettu sekalaisen kokoisia kiviä.

Täytyy myöntää, että tämä isohko kivimurske ei ollut ihan ideaali valinta, vaikka tällä pätkällä eivät hetkeen autot häirinneet. Työkoneita tuli kuitenkin ajoittain vastaan ja nöyrryin palaamaan valtaväylälle.

Nelostien tietyömaa, uusi asvaltti vedetty osim pientareelle asti, jossa kävelijän tiellä punakeltaisia varoitustolppia muutenkin kapealla väylällä.

Yritin astella mahdollisimman kapeana olentona tuoreen asvaltin laitaa ja toivoin, että asvaltointiosuus olisi pian ohi.

Ihanaa, Kemiin enää 15 kilometriä!

Lähikuva Upen jaloista, joissa mustat, ohuet kangastossut tuoreella mustalla asvaltilla.

Ennen Maksniemeä huomasin nelostien itäpuolella upouuden asvaltin omaavan tien ja katsoi karttaa. Jee, voisin kävellä sitä pitkin ainakin vähän matkaa! Oli kivaa vaihtelua kävellä hetki ikiomalla asvalttitiellä, jolla ei minua ennen ollut välttämättä moni muu kulkenut.

Vaalea vanha puutalo asvalttitien oikealla puolella, tie jatkuu suorana eteenpäin maalaismaisemassa.

Maksniemen kautta kulkeva pienempi tie olikin oikea reittivalinta. Täällä ei törmännyt tietyömaakoneisiin ja liikennettä oli sopivan vähän. Tien viereisellä laitumella käyskentelivät hevoset. Verkkoaidattu tenniskenttä oli tyhjä, mutta pelikelpoisen näköinen. Istahdin sen viereen juomatauolle ja mietin, miten toivotonta olisi löytää aidan yli vahingossa lyötyä palloa kentän viereisistä pusikoista.

Käväisin kurkkaamassa Neste-huoltoaseman kahvilapuolta, mutta sitten ajattelin, että sinnittelisin sittenkin Kemin keskustaan asti. Kohta tienvarsiplakaatti julistikin:

Tervetuloa Kemiin! Lumen ja meren kaupunkiin

Ihan alin tekstirivi oli pusikon peittämä, mitähän siellä toivotettiin? Lumi jäisi näkemättä, meren rantaan toivon mukaan tänään pääsisin.

Vehreä, suora lehtipuiden reunustama kevyen liikenteen väylä sähkölinjan vieressä.

Piennarpatikoinnin jälkeen kevyen liikenteen väylää oli mukava kulkea. Vesi virtasi hetken kävelytien vieressä, sitten virkistävän näköinen uoma jäi taakse. Vasemmalle jäi hotelli Yöpuu, joka näin jyväskyläläisenä yllätti – en tiennytkään, että muuallakin kuin Jyväskylässä toimii hotelli Yöpuu-nimellä.

Tienviittoja kevyen liikenteen väylällä: Kemin keskusta, Tornio, Peurasaari, Hepola, Ajos, Oulu.

Kevytväyläopasteet ilahduttivat! Oli jotenkin hienoa nähdä samassa tolpassa viittoja niin Kemin keskustaan, Tornioon kuin Ouluun (välimatkaa kun näillä kuitenkin on) – ja vieläpä vain merisäästä itselle tuttu Ajos!

Ennen kuin saavuin Kemin keskustaan, tuli vielä kerran vastaan työkoneita omakotialueen läpi kulkeneella reitilläni. Pujahdin jälleen kolme kaivinkoneen vieritse selvemmille vesille. Oikea tietöiden luvattu maa tämä Suomen kolkka…

Kemi

Vaan sitten alkoi helpottaa: Kemin keskusta läheni askel askeleelta. Otin puhelimen esiin ja etsin ensimmäiseksi kohteeksi kahvilan. Café Hertta kuulosti heti hyvältä ja kun sain siellä kohtapuoliin eteeni latten sekä poropiirakan salaatin kera, oli aivan ihanaa istahtaa ulos terassille nauttimaan lepotuokiosta. Ja tunteesta, että olin perillä.

Upe Kemin matkailukarttakyltin edessä.

Kemi nimittäin oli tämän seitsemänpäiväisen #suomenhalki-retkeni päätepiste – oli syytä pieneen juhlaan.

Tarkistin linja-auto- ja juna-aikataulut Kemi-Jyväskylä ja päätin, etten lähtisi ihan ensimmäisellä kyydillä kotiin, vaan kävelisin vähän aikaa kaupungilla. Olin aiemmin käynyt Kemissä vain kerran poikkeamassa Lumilinnassa.

Kemin kaupungintalo.

Kysäisin Café Hertasta Kemi-vinkkejä muutaman tunnin turistille, mutta kauheasti ei niitä irronnut. Kaupungintalon ylimmän kerroksen näköalaterassin sain vinkkinä, mutta se oli koronan takia suljettu.

Prosperity, Wild Drawing (2016)

Vapaa kuljeskeluni toi minut sattumoisin superhienon muraalin luo (tekijä Wild Drawing, 2016). Yritin etsiä karttaa mahdollisista muista muraaleista – olisiko niitä enemmänkin? Karttaa ei löytynyt netistä, mutta parista muusta teoksesta yksittäiset tiedot sentään.

Kävelykadulla oli monenmoista taideteosta ja Prima-talon seinässä oli toinen, jotenkin mainosmaisen oloinen muraali.

Puistokadulla puolestaan oli aivan mainioita neulegraffiteja – sopivia kolopesijöille. Näinköhän Katja Kettusirkku & Aleksis Kivitasku olivat löytäneet täältä kodin? Neulegraffitit puistossa olivat hieno idea!

Marssin vielä meren rantaan. Yhä pilvisemmäksi käynyt sää ei tehnyt Perämeri-maisemasta säkenöivän upeaa, mutta hienolta se silti näytti. Laituriparkissa oli Jähti-alus, jonka risteilystä aloin heti haaveilla. Jos vaikka joskus Perämeren kansallispuistoon sen kyydissä?

Juuri nyt piti saada jotain herkkua. Rantamakasiinin kahvilasta se löytyi: pannari hillon kera. Ikävä kyllä kohta pitäisi kävellä asemalle hakemaan reppu säilytyksestä ja mennä linja-autoa odottelemaan.

Paluumatkalla asemalle oli onni matkassa: reitille osui se kolmas muraali (Eero Lampinen 2017). Aivan mahtava! Näihin fiiliksiin oli hyvä päättää tämä #suomenhalki-retki. Seuraavaa odotellessa…

Parasta / mielenkiintoisinta

  • Leppoisa aamiainen Simoniemen rauhassa
  • Simoniemen maalaismaisemat eläimineen
  • Café Hertta, Kemi
  • Hienot muraalit ja neulegraffitit, Kemi

Kävelypäivä

  • 9.7. 2020

Kommentit