Kävellen Suomen halki 45: Hirvas-Rovaniemi ja Napapiiri

Arktikumin ja napapiirin taideviitta ja upean sinivalkoinen taivas.
Metsähirvas-hotellin valkoinen nelikerroksinen rakennus ja etualalla pihlaja, jossa punaiset marjat.

Edessä oli viimeinen vuoden 2020 #suomenhalki-kävelypäiväni, kun heräsin Hotelli Metsähirvaassa hyvin nukutun yön jälkeen. Edellinen kävelypäiväni tänne ei ollut myöskään ollut kovin uuvuttava. Tuntui hienolta, että Rovaniemi oli jo totta, vaikka en vielä keskustassa ollutkaan.

Hotellin tyylikäs rakennus on valmistunut 1930-luvulla ja hotellia ennen täällä toimi muun muassa Rovaniemen metsäkoulu sekä Rovaniemen metsäoppilaitos.

Nautin rauhassa puuroaamiaisen Hotelli Metsähirvaan aamiaissalissa (koronaetäisyyksin, totta kai) ja sujahdin vielä ulos katselemaan pihapiiriä sekä maisemia ennen kuin oli aika lähteä matkaan kohti Rovaniemen keskustaa.

Kemijoen avara maisema, taustalla metsäisiä rantoja tai saaria.

Kemijoki virtasi leveänä ja vuolaana. Mietin, oliko tämä viimeinen näin hieno näkymäni joelle ennen päivän päättymistä!

Rovaniemen keskustaan oli matkaa enää alle 20 kilometriä. Siihen ei montaa tuntia menisi.

Harvaa nuorta mäntymetsää, takana kuusikkoa.

Alkumatkasta tuijottelin kevyen liikenteen väylältä metsämaisemia. Puisevaa? ei suinkaan, mutta kaipasin kuitenkin näkymiä Kemijoelle.

Vaihdoin kerran tien puolta kukikkaaksi maalatun alikulkutunnelin kautta. Bongasin puuhun tehdyn majan (ja muistelin lapsuutta sekä erästä naapurin pihapiirin lähelle tehtyä majayritelmää).

Hannunvaakunalla varustettu kyltti kertoi hiidenkirnuista. Ne olivat ikävä kyllä toisella puolella Kemijokea ja 11 kilometrin päässä, joten jäivät välistä.

Ihailin huiman kokoisia naavatupsuja tienvarren männyissä.

Suurjännitelinjat risteävät nelostien ja kävelytien yli, pilvinen taivas.

Tuntui, että kävelin koko ajan alamäkeen, pikku hiljaa. Kartan mukaan nämä järeät voimalinjat tulivat Valajaskosken voimalalta; halusin hilppaista rivakasti niiden alitse.

Edessä oli jälleen sitä pitkää suoraa, mutta kestin sen ilolla, koska määränpääni eli Rovaniemi tuli ihanasti yhä lähemmäs.

Alakorkalossa ohitin Motelli Rovaniemen, jonka ”portinpielessä” vilkutti moottorisahalla veistetty mesikämmen. Hetken kuluttua sain nähdä muutakin ihmiskätten työtä: myytävänä oli tien varressa pihamaalle passeli puinen ”parituoli välipöydällä”, suoraan tekijältä. Ehkäpä joku peräkärryn kanssa matkaava voisi sellaisen ostaa kulkeissaan, vaikka mökkipihalleen.

Tummanpuhuva Kemijoen aallokko, taustalla vaarojen loiva siluetti ja auringon osittain kultaama pilvinen taivas.

Viimein sain taas näköpiiriini upeat vesistöt! Poikkesin Alakorkalon uimarannalle pitämään huilitaukoa ja aika lailla sopivasti, sillä taivas päätti lahjoittaa minulle vesipisaroita myös yläilmoista. Sade kesti onneksi vain vähän aikaa.

Räsymattoja kuivamassa Kemijoen rannassa Alakorkalon matonpesupaikalla.

Uimarannalla on sekä laavu että matonpesupaikka ja vessat – loistava palvelu. Tuumasin, että eivätköhän nämä räsymatotkin pian kuivahda, sadekuurosta huolimatta.

Vähän matkan päästä kävelin ”virallisen” levähdyspaikan vieritse eteenpäin, mutta vaikka siinä olikin ihan graniittipöytä jämerine penkkeineen, oli ollut kivempi pitää omaa huilitaukoa rauhallisemmassa paikassa kuin parkkipaikan vieressä. Rovaniemen keskustaan oli enää reilut 5 kilometriä, jee! Sen loppumatkan tallasin omakoti- ja pienteollisuusalueen kautta kulkevaa pienempää tietä, jotta sain vältellä nelostietä.

Rovaniemi!

Lappia-talon seinää, jossa näkyy myös Ulvova mylläri -näytelmän mainosjuliste.

Kun saavuin Rovaniemen keskustaan, tuli siellä vastaan tutunnäköistä arkkitehtuuria näin jyväskyläläissilmin katsottuna: Lappia-talon (1975) arvasi heti Alvar Aallon työksi.

Aistisi ovat auenneet -teksti Kansantalon päädyssä.

Aistisi ovat auenneet. Kuinka nappiin sanottu! Näillä vuoden 2020 #suomenhalki-kävelyretkillä pohjoisesta Keski-Suomesta Rovaniemelle olivat aistini kyllä auenneet – niin näkö-, kuulo-, tunto-, haju- ja makuaistini. Kiitos tästä osuvasta seinämaalauksesta (Seija Ulkuniemi, 1994) Kansantalon seinässä!

Upen jalat Meindl-tossuissa Rovaniemen katukiveyksellä, kivilaatassa taidetta.

Olin perillä! Kävin heittämässä kamani hotelli Scandiciin, josta olin varannut huoneen. Käppäilin sitten kaupungilla hetken ja mietin, että olihan tässä vielä iltapäivää jäljellä. Voisin hyvin kävellä vielä pikkuisen eteenpäin; napapiirille oli enää noin 8 kilometriä. Ja sieltä pääsisi helposti paikallisbussilla takaisin.

Läksin matkaan. Mikäs siinä oli kävellessä, ilman reppua, kaikki tarvittava taskuissa.

Ounasvaaran hiihtokeskuksen hyppyrimäet näkyvät tien toisella puolella.

Kävelin Rovaniemen keskustasta Koivusaaren kautta Saarenkylään, minne näkyi hyvin Ounasvaaran hiihtokeskus hyppyrimäkineen. Matkani jatkui museosillan kautta Takaputaan ylitse omakotialueelle. Edessäni oli päivän vihonviimeinen pitkä suora Napapiirille ja Joulupukin pajakylään.

Suora asvalttitie kohti Napapiirin pajakylää.

Se pitkä loiva ylämäki tuntui jatkuvan ikuisuuden… Mutta lopulta erotin mäen päällä puiden takaa jonkin tonttulakin muotoinen rakennuksen. Jos kyse ei olisi ollut joulupukin pajakylästä, olisin saattanut kuvitella näkeväni vain tornin…

Päätepisteeni: Napapiiri

Sujuttelin pajakylän hotellimökkien ja kauppapuotien ohitse ja siinä se sitten oli: Napapiiri!

Upe aurinkolasit päässä Napapiirin kyltin vieressä.

Nyt olin oikeasti perillä. Olisihan se ollut pöljää lopettaa ”vain” Rovaniemen keskustaan, kun tämä maaginen Napapiirin rajapyykki oli niin lähellä.

Kello oli lähes neljä iltapäivällä ja Joulupukin pajakylässä oltiin jo vähän sulkemispuuhissa. Joulupukin paja suljettiinkin käytännössä nenäni edestä, sillä ehdin sen kohdalle vasta, kun kello oli juuri lyönyt neljä. Taivaalta ei enää hohkannut ihana elokuinen aurinko, vaan sadepilvi päätti osua kohdalle osuttuani, että nyt on aika ropsauttaa taas jotakin.

Puoli viideltä lähti linja-auto Rovaniemen keskustaan. Totesin, että nyt oli #suomenhalki -reissu tältä vuodelta 2020 oikeasti taputeltu.

Värikkäästi maalattu taideporo ravintolan edessä.

Päivän päätteeksi käppäilin vielä turistina Rovaniemen keskustassa katselemassa kohdalle osuneita taideoteoksia ja aistimassa kaupungin fiiliksiä. Aika hiljaistahan täällä oli, kiitos koronan.

Illan tullen astelin juhlistamaan tätä noin 2/3-etappiani illallisella ravintola Nabossa, jonka olin bongannut netissä kiinnostavana paikkana. Palkitsin itseni ihan koko menupaketilla ja olin onnellinen, että sen tein, sillä lähituottajien herkuista koottu kokonaisuus oli ihan loistava päätös reissulleni. Tänne uudestaan!

Matkani kävellen Suomen halki jatkuu kesällä 2021. Rovaniemi, tulen takaisin!

Parasta / mielenkiintoisinta

  • Kemijokimaisemat niin aamulla kuin matkan varrella
  • Saapuminen Napapiirille, (vaikka en nähnytkään itse joulupukkia)
  • Kuljeskelu Rovaniemen keskustassa, katutaide- ja seinämaalausbongailu
  • Herkullinen illallinen Nabo-ravintolassa

Kävelypäivä

  • 22.8. 2020

Kommentit