Saavuin Nummelaan bussilla, junailtuani ensin kotoa Jyväskylästä Helsinkiin. Sehän tässä pätkittäin reissua tehdessä on, että saan aina alkajaisiksi matkustaa edellisen retken päätepisteeseen, missä se nyt sattuukaan olemaan. Nummela toivotti minut tervetulleeksi reippaalla sadekuurolla, mutta onneksi pisarat vähenivät jo ensi kilometrien aikana.
Tein pikku kiekauksen Huhdanmäen kautta, sillä suorempaa jalkamiehen reittiä en keksinyt Enäjärven eteläpuoliselle hiekkatielle. Nummela on todellakin suunniteltu autoilijoille.
Onneksi se unohtui pian, sillä aurinko kuivatteli nopsaan niin maisemaa kuin nopeasti turhan lämpimiksi käyneitä gorevaatteitani. Sain kävellä ihan aidossa ja avarassa maalaisidyllissä, peltoaukeiden keskellä.
Enäjärvi oli kartalla lupaavan lähellä. Lusilantie ei kuitenkaan kaartanut niin lähelle Enäjärveä, että olisin saanut nauttia järvimaisemista. Sain tyytyä yhteen vehreään, liki umpeen kasvaneeseen puroon.
Kylätie toi minut tietenkin Kylätalolle. EU-hankerahalla kunnostettu punatiilitupa oli lukittu, mutta kelpasi siinä pölyisellä penkillä ulkosallakin istuskella. Nautin varjopaikasta ja vaihdoin vaivihkaa kevyemmät retkihousut, kun en enää kuullut yhdenkään auton lähestyvän.
Jos kaikki nopeusrajoitusmerkit olisivat vähän tällaisia hellyttävämpiä, näinköhän niitä uskottaisiin enemmän?
Vähän tuonnempana oli sivutien varressa kärkikolmio, jonka ensin luulin varoittavan hevosista. Väärin. En kyllä vieläkään ole ihan varma siitä, tarkoittaako tämä sittenkin sitä, että koirilla on väistämisvelvollisuus vai sitä, että koiria on väistettävä…
Eläköön kesäpäivät ja päivänkakkarat!
Lehtevien metsien kätköissä (ja välillä näkyvissäkin) oli niin mökkejä kuin vakituisiakin koteja, aidoilla tai ilman. Napsin mustikoita tien varresta. Istahdin ylämäessä hikisenä maahan tauolle tien varteen, mutta pomppasin äkkiä ylös. Muurahaisia! Parempi siirtyä parin metrin päähän.
Käännyin Lustilantieltä Tervalammentielle, jonka varren harjanteella komea hirsirakennus kylpi huimaavan kauniissa auringonvalossa. Niin kaunis kesäpäivä!
Siirryin autotieltä kärrytielle, missä vastaan tuli upeasti auringossa välkehtivä, vähävetinen puro. Heti tuli jano.
Oikaisin pellon savista laitaa pitkin helppokulkuiselle hiekkatielle ja pääsin jälleen avariin maalaismaisemiin, seuraamaan peltoa ja niittyä toisensa jälkeen. Lepuutin rinkkaselkääni kukitetulla maitolaiturilla, sitten seurasin tietä Pitkäniitun ohitse, kunnes saavuin yhä kapeammalle uralle ja lopulta polulle. Oli iloinen yllätys, että polun vierukset oli niitetty! Päättelin, että reitti saattoi olla maastopyöräilijöiden suosiossa.
Itikoita oli sen verran, että en viitsinyt pitkäksi aikaa pysähdellä. Vähän harmitti, sillä ehdin havaita muun muassa komeita vanhoja haapoja sekä kuusia. Mutta ne hyttyset… Ihan liikaa. Todellakin. Ja hyttysmyrkky oli jossain rinkan uumenissa.
Sitten tupsahdinkin sähkölinjalle ja samalla käsittämättömän leveälle ulkoilureitille, jolla kelpaa vaikka lastenvaunuja työnnellä – jos vain on muskeleita sen verran, että selviää mäkimaastostakin. Tämän täytyi olla se Salmen ulkoilualue! Lähdin seuraamaan reittiä, joka varmaankin johdattaisi minut päivätaipaleeni päätepisteeseen. Tähän saakka oli pitänyt vähän väliä vilkuilla karttasovellusta ja päättää, mihin suuntaisin seuraavaksi. Nyt sain nauttia metsämaisemista, joissa korvanjuuri-inisijöitäkin oli vähemmän.
Kun tulin ensimmäisten reittiviittojen luo, hämmästyin: Helsingin kaupungin liikuntavirasto? Eikös tämä ole Vihdissä? Kyllä, mutta ulkoilualuetta siis ylläpitää Helsingin kaupunki.
Pahus kun tulikin valittua yöpaikaksi Salmen telttailualue. Tuossahan olisi viitta itse Paratiisiin! Entäs Tapion taival? Minä kun olin siinä ymmärryksessä, että se on Pohjois-Karjalassa…
Esteetön lankkupolku johdatti minut kostean koivikkoalueen poikki Salmen ulkoilumajalle, jossa oli tiedossa vähintään telttapaikka. Saavuin Nuuksion Pohjoiselle Pirtille vain muutamaa minuuttia ennen klo 20 lauantai-iltana ja oli valtavan hyvä tuuri: kahvila-ravintola ja leirinnän vastaanotto oli vielä hetken auki!
Lunastin kympillä telttapaikan yöksi, sain koodin wc- ja suihkutilaan (ihanaa! suihku tiedossa!) ja kohta marssin pystyttämään pikku telttani Salmirannan tulipaikan viereen. Puuvaja! Tulipaikka! Tosin ne ensikatsomalta ihanan näköiset koivuhalot olivat sen verran kosteita, että nuotio yski armottoman pitkään, ennen kuin sain edes jonkinlaiset makkaranpaistotulet aikaan.
Ihmettelin vain sitä, miten ihmeessä sain olla ainokainen telttailija näin hienossa paikassa lauantai-iltana! Aamulla kuulin, että kyllä siellä tulipaikalla etenkin viikonloppuisin voi olla reippaastikin väkeä, mutta kiitos kostean, osin sateisen sään, oli edessä rauhaisa yö aivan ikiomalla telttailualueella.
Parasta / mielenkiintoisinta päivässä
- Lainehtivat viljapellot teiden varsilla
- Salmen ulkoilualue ylipäänsä – mikä helmi pääkaupunkiseudulla!
- Iltausva Salmen ulkoilualueella
Kävelypäivä
Lauantai 6.7. 2019.
Tämä on osa Suomen halki -kävelyprojektiani, jonka merkeissä kävelen omaan tahtiini pätkissä Hangosta kohti Nuorgamia, aina silloin kun seuraavan pätkän taivaltamiseen on mielestäni sopiva hetki. Matkanteko alkoi 6.12.2018. Tavoitteeni on päästä jonain päivänä perille.