Kävellen Suomen halki 8: Salmen ulkoilualue – Kiljavannummi

Jalkaisin
Nuuksion Pohjoinen Portti, päärakennus.

Salmen ulkoilualue oli tosi mukava yöpaikka. Sain hyvät unet ”yksityisellä” leirintäalueellani suurella nurmikentällä järvenrantamaisemissa ja kokkasin keittimellä aamiaisen. Nuuksion Pohjoisen Portin kahvila-ravintola kun ei ollut avoinna vielä heräämiseni aikaan.

Salmen ulkoilualue, kahvila-ravintolan tupa

En kuitenkaan voinut vastustaa tuoreen korvapuustin kutsua, joten astelin vielä ennen lähtöä kahvilaan lähtöpullalle ja retkipäivää kirjoittamaan. Mikäs kiire tässä. En siis todellakaan lähtenyt jatkamaan vaellustani heti aamukahdeksalta, vaan reilusti myöhemmin…

Salmen ulkoilualueen kartta ja opasteita, Vihti

Salmen ulkoilualueella on näytti vaikutti olevan hyvät kartat, opasteet ja selkeästi merkityt reitit. Salmi sijaitsee Nuuksion kansallispuiston pohjoispuolella ja ulkoilualueelta pääsee helposti yhdyspolkuja pitkin myös kansallispuiston puolelle. Jos kaipaa vähän väljempää parkkipaikkaa Nuuksion retkelle, kannattaa muistaa tämä näppärä ”sisäänkäynti” Nuuksioon! Jos sinne nyt ulkoilualueen puolelta malttaa suunnata.

Hetki hevoskyytiä

Hetki hevoskyytiä Salmen ulkoilualueen tienoilla

Olin hädin tuskin lähtenyt oikeaan suuntaan Salmen piha-alueelta, kun vastaan jolkotteli kaunis liinaharja, kepeitä kärryjä vetäen. Kohta isäntä tarjosi minulle hevoskyytiä. Teki kauheasti mieli tarttua tarjoukseen. Mutta enhän minä voinut. Ei saa huijata, minähän olen kävelyllä! ”Heitetään sinut takaisin samaan paikkaan!” No siinä tapauksessa, totta kai!

Nousin rinkan kanssa takapenkille ohjastajaparivaljakon taakse, käväisimme parkkipaikalla, kohta kirmattiin taas takaisin päin. Täytyy myöntää, että tulin olleeksi hevoskyydissä muutaman sata metriä pidempään kuin mihin olin kävellen ehtinyt tätä ennen edetä, mutta menköön nyt. Hevosajelulle ei meikäläinen usein pääse. Oli tosi hauskaa ottaa vähän kyytiä – sitä ikään kuin oli hetken ihan eri ajassa. Iso kiitos tästä Lauri Komulaiselle elämyksestä!

Vihdistä Nurmijärvelle

Rauhoitettu luonnonsuojelulain nojalla.

Ohitin kohta pienen kumpareen, jota suojelee ”Rauhoitettu luonnonsuojelulain nojalla” -kyltti. Olisikohan kyseessä muinaismuistoalue? Jos joo, mikähän sellainen? Hautakumpu? Kartta ei kertonut, eikä rauhoituskyltin lisäksi näkynyt muuta tietoa kuin että kyseessä on yksityisalue.

Matka jatkui vähän leveämmän asvalttitien laitaa entisen kaupparakennuksen jälkeen. Taivas oli tummanpuhuva, mutta poutainen. Tienviitta oikealle sanoi Lauri 4. Siinä olisi hyvä paikka käydä juhlavalokuvassa, jos sattuu olemaan nelivuotias päivänsankari nimeltä Lauri.

Komea kelo tien varressa.

Jatkoin matkaa aika tasaisessa maalaismaisemassa, avarien peltojen ja välillä metsämaiseman ympäröimänä. Yhden maalaistalon kohdalla seisoi piti ihan pysähtyä hienosti harmaantunutta keloa katsomaan. Siellä täällä taloja, yksi autiotalokin ihan tien vieressä.

Sade alkoi jo ennen kuin saavuin Otalamme maisemiin. Iloitsin kovasti bussikatoksesta, jossa oli peräti penkki. Kävelijä kiittää lämpimästi tällaisista taukopaikoista, etenkin sateella…

Vaikutti siltä, että Otalampi jo ollut joskus paljon vilkkaampi. Entinen kaupparakennus tuli vastaan hieman ennen kuin kurvasin junaradan varteen ja kohta kävelin viehättävän, nyt selvästi yksityisasuntona olevan entisen rautatieaseman ja sen piharakennusten ohitse. Kyllä vanha puurakentaminen osaakaan olla kaunista! Hyvä, että Otalammella on osattu pitää näistä rakennuksista huolta.

Liikenneympyrässä Vihdin ja Otalammen kartta kiveen piirrettynä.

Liikenneympyrän keskellä seisoo graniittilohkare. Tulkitsin, että harmaa alue sen keskellä edustaa koko Vihdin kuntaa. Nähtävästi kävelin siis Vihdin keskivaiheilla.

A. Laaksosen entinen kaupparakennus, Otalampi.

Otalammentie vaihtui Pohjolantieksi, joka seurasi tovin radan vartta. A. Laaksosen kauppa – mitähän siellä on aikoinaan myyty? Sitten tie kapeni, kaarsi oikealle ja kulki jopa yhden pihapiirin läpi (onneksi autoton sai siitä kävellä). Täytyy myöntää, että reitti oli todella rauhallinen muutenkin!

Liikennemerkki varoittaa joutsenperheestä.

Kun kävelytieni alkoi lähetä isompaa tietä ja kuulin jo moottorin ääniä, tuli reitillä vastaan joutsenvaroitus. Eikä ihan mikä tahansa sellainen, vaan ihan joutsenperhevaroitus.

Joutsenperhe uimassa lammella.

Kiitos varoituksesta! Kun käänsin katseeni kaislikon takaiselle lammelle, siellähän se joutsenperhekin oli. Nähtävästi niiden reitti kulkee joskus myös pikkutien yli.

Hiekkatien jälkeen jouduin sietämään kilometritolkulla asvalttitien laidan tallaamista. Sietämistä se oli siinä mielessä, että autoteillähän ei pääsääntöisesti ole aitoja pientareita, vaan kävelijä tai pyöräilijä saa vain kunnian väistää niin reunaan kuin pystyy. Suurin osa autoilijoista onneksi väistää, mutta harvalla on aikaa hiljentää vauhtia, mikäli kohdalle sattuisi myös vastaantuleva auto. Pari kertaa loikkasin suosiolla ojan puolelle, turvallisuussyistä.

Pidin taas taukoa sateesta, tällä kertaa tienvierivaahteran alla. Onneksi sade alkoi vähitellen hellittää ehkä noin 8 kilometrin vetisen kävelyn jälkeen.

Suloiselta tuoksuva ruusu tien varressa.

Selkin maalaismaisemat olivat kyllä kauniita ja muutama erityisen hieno talokin osui näköpiiriin. Yhden kohdalla oli pakko pysähtyä ihan vain tuoksuttelemaan upeaa ruusua (tuoksu oli myös suloinen!) ja toisesta hienosta rakennuksesta näkyi ikävä kyllä vain vilaus puiden sekä muiden rakennusten takaa. Vaikutti empiretyyliseltä.

Peltojen jälkeen saavuin kangasmaastoon. Taivas selkeni sen verran, että uskalsin haaveilla sateettomasta yöstä – missä sen nyt sitten viettäisinkään. Tienvarren ilmoitustaulusta paistoi lupaava otsikko ”Pop-up-kahvila”. Päh. Se oli avoinna tänä kesänä vain ti ja to klo 18-20. Ei ollut oikea viikonpäivä, eikä edes ilta.

Nurmijärven viitta ja vaakuna tien varressa.

Ilo oli suuri, kun seitsemän veljeksen profiilein varustettu vaakunakyltti kertoi minun saapuneen Nurmijärvelle. Jospa se Kiljavakin sieltä joskus tulisi vastaan! Asvalttitien laitaa pitkin marssiminen ei ole suurimpia intohimojani, mutta onneksi liikenne oli suhteellisen vähäistä ja autojen väistelyn määrä pysyi taas aisoissa. Maisemaa hallitsivat taas pitkälti pellot, ennen kuin saavuin kohti Röykkää johtavalle pikkutielle.

Autiotalo Röykkään johtavan tien varressa.

Asvalttitie kaarsi jyrkästi oikealle, minä jatkoin suoraan kapealle hiekkatielle, jonka alussa oli surullisen aution näköisiä rakennuksia. Ainakin pihat olivat villiintyneet. Navettakin näytti olevan heikossa hapessa.

Maisemana vuorottelivat ennen Röykkää pellot ja metsät. Hämmästyksekseni näin jopa pari muuta kävelijää – oikeasti harvinaista herkkua tällä retkellä! Sitten kävelin Röykän omakotialueen poikki lähemmäs Kiljavan risteystä ja mietin mielessäni, mihin asti jaksaisin tässä illan vilakalla vielä taivaltaa. Kiljavalle vai pidemmälle? Tulisiko telttayö? Näin retken ensimmäiset maariankämmekät tien varressa ja muistelin edellistä kesää, ja Kainuun häkellyttävän runsaita kämmekkämättäitä.

Päästyäni Kiljavan tielle aloin haaveilla mukavasta vuoteesta sisätiloissa. Olisikohan siellä sittenkin jossain majapaikka tarjolla? Tiesin kyllä, että opisto oli kiinni. Kun satuin majatalon kohdalle, rimpautin ja tiedustelin yösijaa yhdelle; valitettavasti siellä oli täyttä. Siispä jatkoin matkaa.

Polku karavaanarialueen vieressä Kiljavalla.

Kävin kurkkaamassa Kiljavan opistoa ja tutkimassa alueen ulkoilukarttaa ja mietin. Kaipa jostain tulisi rauhaisa paikka vastaan. Suuntasin karavaanarialueen vieritse helppokulkuista leveää polkua pitkin mäntykankaalle ja tarkistin aina välillä karttasovelluksen maastokartasta, mitä polkua pitäisi seurata, Kiljavannummen ulkoilureitistön polkuja kun riitti, opasteita vähemmän.

En varmaankaan jaksaisi kävellä Hyvinkäälle saakka enää iltamyöhällä…. Ja vesipulloihin oli saatava täydennystä, tai muuten sekä iltaruoka että aamupala jäisivät laihanlaisiksi.

Tallasin ulkoilualueen polkuja eteenpäin ja viestittelin ystävän kanssa. Emme ikävä kyllä ehtisi tavatakaan seuraavana päivänä Hyvinkäällä. Kun olin saapunut karttaan merkityn ”retkeilymajan” pihaan, soi puhelin. Tarkenisinko varmasti? Oli tulossa kylmä yö! Käytäisiinko hakemassa Hyvinkäälle? Kiitin ihanasta tarjouksesta, mutta totesin selviäväni ihan ok, olihan minulla teltta. Kun puhelu päättyi, tiesin kyllä, että väsytti ja alkoi olla jo leiriytymisen aika.

Alkoi olla jo vähän hämärämpää, niin kuin eteläisemmässä Suomessa tuppaa olemaan heinäkuisinakin iltoina. Mihinkähän asti sitä… Hetkonen, kuulenko virtaavan veden solinaa? Kyllä! Mahtavaa! Puro vaikutti ihan riittävän puhtaalta minulle. Siispä leiriytymään sen tuntumaan.

Pystytin telttani kuusten alle Kiljavannummella.

Olin jo aika väsynyt, kun lopulta pystytin pikku telttani kuusten suojiin ja aloin keittää vettä iltateetä ja -ruokaa varten. Vaan selvisinpä tänne asti ja kaikki hyvin! Eikä sade ollut alkanut uudelleen 🙂

Parasta / mielenkiintoisinta

  • Hevoskyyti Salmen ulkoilualueen tuntumassa
  • Mukavat maalaismaisemat
  • Se ihana ruusu
  • Suojaisa ikioma telttapaikka Kiljavannummella

Kävelypäivä

Sunnuntai 7.7. 2019.

Tämä on osa Suomen halki -kävelyprojektiani, jonka merkeissä kävelen omaan tahtiini pätkissä Hangosta kohti Nuorgamia, aina silloin kun seuraavan pätkän taivaltamiseen on mielestäni sopiva hetki. Matkanteko alkoi 6.12.2018. Tavoitteeni on päästä jonain päivänä perille.

Kommentit