Kun heräsin teltassani Kiljavannummella, jotain rapsahteli oranssin majoitteeni kattoon. Sade? Ei. Ihan kuin joku heittelisi jotain? Ei kai nyt sentään. Rapsahtelu jatkui harvakseltaan. Mitä ihmettä?
Kun oli työntänyt sekä pääni että loppukropan ulos matalasta majastani, huomasin maassa siellä sun täällä kävyn suomuja ja pari kaluttua kuusenkäpyä. Oravahan se siellä paiskoi kuusen oksilta telttailijaa ruuantähteillään ja osutti osan kävyn jämistä telttani katolle. Kiitos vaan!
Kiitos rakettikeittimeni, ehdin aamupuuroni kimppuun jo ennen kuin oravainen lopetteli omaa ateriaansa. Olin siis oravan kanssa aamiaisella.
Kiljavannummelta ulkoilualueen polkuverkostosta on yhteys Seitsemän veljeksen vaellusreitille, joka jatkuu Nurmijärveltä edelleen Hyvinkäälle. Tuntui ihanalta ajatukselta kävellä tänäänkin myös metsäpolkuja pitkin.
Harmaapohjaisia opasteviittoja Seitsemän veljeksen reitille, Rajamäelle, sun muualle tuli vastaan ihan kivasti, mutta saapuessani neljän vaihtoehdon risteykseen piti oikeasti kaivaa karttasovellus eteen. Nuolet näyttivät vähän sinne päin eivätkä yksiselitteisesti oikeaan suuntaan, eikä avuksi ollut maalattu ainakaan minun silmiini osuvia maalimerkkejä. Paikalliset varmaan osaavat reitit ja älyävät oikean suunnan luonnostaan, mutta me turistit…
Olin kuitenkin turvallisesti vaellusreitillä jo ennen tietä 25, jonka rekkarallista selviää ohi onneksi alikulkutunnelia pitkin. Eikä se lammikko tunnelin toisessa päässä ollut kovinkaan iso. Kuivaa mäntykangasta ja hyvää polkua oli mukava kävellä ja mustikoita oli ihastuttavan runsaasti. Mukava lisä aamiaiseen! Mutta missä muut liikkujat? Kohtasin muutaman kilometrin matkalla vain yhden maastofillaristin ja pari mustikanpoimijapoikaa.
Polku käväisi omakotialueen laidassa ja jatkui edelleen ihastuttavan helppokulkuisena. Voi mitkä marjamaastot täällä onkaan! Mitähän eroa on keltaisella ja punaisella reittimerkillä? Maalimerkkejä ei ollut hälyttävän tiheässä, mutta olin varustautunut myös netistä printtaamallani reittikartalla.
Hiekkakuoppa-alueella oli hetki mietittävä. Jatkuuko reitti suoraan vai kaartaako vasempaan? Vasta vähän risteyksen jälkeen näkyi vasemmalle kääntyvän uran varressa harmaa puutolppa, jossa oli keltainen lätkä. Eipä ihme, että suositellaan pitämään tällä reitillä karttaa mukana.
Tie. Edessäni oli varoitus frisbeegolfradasta. Pysähdyin katsomaan karttaa. Mies tuli metsäpolkua poikansa kanssa frisbeegolfradalta, noteerasi rinkkani ja kartan kädessäni.
”Oletko eksynyt?” ”En.”
No tottahan toki olen eksynyt, olen avuton naisraukka. Pelastaisipa joku minut pulasta.
”Vitsillä minä vaan…”, jatkoi hupiveikko. Minä olin siinä vaiheessa jo ohittanut kaksikon ja jätin vastaamatta. Olisitko sanonut saman retkeilijämiehelle? Myönnän, alkoi olla nälkä! Ja eksymisvitsejä tulee kieltämättä kuultua harvemmin. Useampi vastaantulija kun turvautuu yksinkertaisesti vain tervehtimään.
Metsäpolut muuttuivat välillä ihan kunnolla kivisiksi. Täällä oli selvästi liikkunut paljon porukkaa.
Kauniit metsät vaihtuivat vähän harvempien mäntyjen alueeksi. Osuin onnekkaasti pitämään lepotaukoa juuri sen vadelmapuskan viereen, josta löytyi kesän ensimmäinen vaapukkani!
Näinköhän saavuin jo Hyvinkäälle? Ainakin tästä hienosta opasteesta niin saattoi päätellä. Reittiopaste oli ihan uusinta uutta. Selkeä, etäisyydet kerrottu sekä reitin päätepisteeseen että Petkelsuolle ja muutakin infoa samassa paketissa, kuten reittimerkintävärin vaihtuminen siniseksi. Aika hieno!
Sain jatkaa matkaa sekä mainioita polkuja että välillä pikkutietä pitkin. Hyvinkään puolella opasteet paranivat Nurmijärveen verrattuna. Kohtasin myös hienon jäkälikön kalliolla.
Aiemmassa opasteessa luvattu Petkelsuo tarjosi pitkospuutaipaleen ja kesän toisen tuoreen ensimarjan, kypsän hillan. Petkelsuo oli kaikin puolin kiva yllätys tällä reitillä. Jäi kyllä kiinnostamaan, mitä olivat ne lahot rakennuksen jämät polun vieressä.
Maasto oli luonnollisesti Petkelsuon alueella kosteampaa ja yksi puusillan ylittämä oja oli kauempaa huiman vihreän mössön peitossa. Lähempää katsottuna vihreä osoittautui pienilehtiseksi kasvustoksi.
Tänne mahtuisi selvästi enemmänkin kulkijoita. Tai sitten yksi viikatteen heiluttaja avartamaan väylää.
Metsätaipaleen jälkeen saavuin hiekkatielle, joka kuljetti minut lupaavasti lähemmäs Hyvinkäätä. Korkea hökötys näkyi kauas. Muistelin, että se taisi sijaita moottoritien läheisyydessä.
Reitti ei vielä vienyt minua moottoritielle saakka, vaan ylitin Kytäjoen jälkeen pienemmän, mutta vilkkaasti liikennöidyn asvalttitien ja istahdin alas tutkimaan jatkoreittiä.
Viitoissa puhuttiin Kytäjästä ja Usmista. Nautin hetken peltomaisemista ennen kuin polku sukelsi jälleen metsään.
Ohitin Uronjärven itäpuolelta ja sitten olisi ollut vuorossa vielä lenkura Usminjärven kautta, mutta päätin kääntyä suorempaa reittiä Sveitsin suuntaan. Olisi toki ollut hienoa kävellä Seitsemän veljeksen vaellusreitin tämä pää ihan kokonaan, mutta laiskotti.
Niinpä hylkäsin metsäpolkuvaihtoehdon Hyyppärän korkeuksilla ja astelin kohti moottoritietä hiekkatien laitaa ja pellonlaitapolkuja pitkin, laiduntavia hevosia ohimennen moikaten.
Hyvinkään ulkoilualueen reittimerkkejä oli siellä, täällä. Oman reittini varrelle osui myös hieno kartta, josta näkee mainiosti, mitä kaikkea koluttavaa täältä löytyy. Olin käynyt alueella kerran aikaisemmin silloin, kun uudet reittimerkinnät olivat vasta suunnitteluvaiheessa, joten olin hienoa nähdä, mitä kaikkea täällä on nyt tehty. Kyllä tänne kelpaa tulla uudelleenkin.
Entä minne yöksi? Ylitin moottoritien kävelysiltaa pitkin. Sadealue lähestyi. Samoin Hyvinkään Sveitsi ja mäen päällä hotelli… Alkoi houkuttaa nukkuminen sisällä ja ihan kunnon sapuskan syöminen valmiista pöydästä, pussiruuan sijasta. Marssin hotellille ja tiedustelin huonehintaa – jep, mahtui budjettiin. Sinne.
Hotellihuoneessani ilahdutti erityisesti iso kylppäri, jossa sain kuivatettua telttani… Ja kyllä se illallinen luontoteemaisesti sisustetun hotellin kivassa ravintolassa voitti ”lisää vain kuuma vesi” -ruuan. Seuraava yö menisi sitten missä lie.
Parasta / mielenkiintoisinta
- Käpyjä kuusesta alas viskellyt orava
- Seitsemän veljeksen vaellusreitti – kiva tutustua siihen
- Mahtavat mustikkamättäät
- Majoittuminen mukavasti sisätiloihin illalla Hyvinkään Sveitsissä
Kävelypäivä
Maanantai 8.7. 2019.
Tämä on osa Suomen halki -kävelyprojektiani, jonka merkeissä kävelen omaan tahtiini pätkissä Hangosta kohti Nuorgamia, aina silloin kun seuraavan pätkän taivaltamiseen on mielestäni sopiva hetki. Matkanteko alkoi 6.12.2018. Tavoitteeni on päästä jonain päivänä perille.