Kävelyllä Kirri-Vehniä -moottoritiellä – ilman autoja

Liikennemerkit ja nuolimaalaus tiessä osoittavat moottoritien päättymisen.

Jyväskylän Palokassa sijaitsevan Kirrin ja Vehniän (Laukaa) välinen moottoritie on ollut rakenteilla vuoden 2019 toukokuusta saakka ja sen valmistuminen lähenee huimaa vauhtia, peräti etuajassa eli nähtävästi viimeistään tammikuussa 2022.

Kävelijä ja kaksi pyöräilijää Kirrin moottoritiellä kallioleikkauksen kohdalla ulkoilupäivänä.

Väylävirasto ja Jyväskylän Latu ilahduttivat ja järjestivät lauantaina 20.11.2021 ulkoilutapahtuman, jonka merkeissä tuota reittiä pääsi ihan luvan kanssa kävelemään ja pyöräilemään. Tapahtuman eli noin neljän tunnin ajan tuolla tulevalla Kirri-Vehniä -valtatieosuudella oli siis peräti nelikaistainen kevyen liikenteen baana käytettävissä, eikä autoja kulkijoiden tiellä. Enää hieman keskeneräisenä. Autoliikenne kun soljui vielä ”vanhaa” nelostietä sekä Puuppolasta Vehniälle rakennettua rinnakkaistietä pitkin.

Kirrin kallioleikkaus.

Heti ensimmäisenä oli vastassa kallioleikkaus, joka on näyttänyt valtavalta jo kauempaa nelostieltä katsottuna, kun sitä on työmaan edetessä tullut seurattua. Muistelin sitä, kun lapsena hiihtelin jossain tuolla kallioiden päällä, hiekkakuopat kiertäneillä laduilla. Nyt osan kallioista korvasi tämä ihmisten ja koneiden tekemä rotko, jossa juuri kävelin. Ihan hassua.

Moottoritien yli kulkeva kevyen liikenteen silta Kirrin pohjoispuolella.

Lintukankaan liittymään oli alle kaksi kilometriä. Sitä ennen kävelin nähtävästi kevyen liikenteen sillan ali. Pyöräilijöitä suhahteli oli vähän väliä, kävelijöitäkin oli liikkeellä useita. Moni taisi kääntyä Lintukankaan liittymän kohdalta takaisin Kirriin, mikä tarkoitti 3,5 kilometrin lenkkiä lähtöpaikasta.

Uusi moottoritie ja Lintukankaan kallioleikkaus yksi pyöräilijä ajaa pohjoiseen.

Lintukankaan kohdilla oli toinen kallioleikkaus, ei tosin yhtä huiman korkuinen kuin Kirrissä. Lintukankaalta oli enää muutama kilometri Puuppolaan ja pohdin sitä, kääntyisinkö sieltä takaisin. Sää vaikutti vain paranevan, sillä auringonsäteet pilkahtelivat selkäni takaa. Eihän tässä mikään kiire ollut…

Moottoritien viereisellä vallilla pari istutettua kuusen tainta.

Moottoritietä ympäröiville valleille oli istutettu kuusia.

Poikki-teksti spray-maalattuna asvaltin viereiselle hiekalle.

Poikki? Mitähän tässä on tapahtunut? Tarkoittaneekohan moottoritien välikaiteita?

Moottoritiellä yksinäinen rullasuksihiihtäjä.

Kannatti tosiaan kääntyä välillä katsomaan selän taa. Siellä se aurinko urhoollisesti puski esiin.

Auringon heijastukset ja moottoritie, harmaan sävyinen taivas.

Värisävyt Kirrin suunnassa vaihtelivat, kun valopallo ja pilvet leikittelivät keskenään, kätkien aika ajoin taivaan sinen.

Puuppolassa olisi ollut mahdollisuus kääntyä takaisin, mutta päätin jatkaa sittenkin vielä ainakin Tikkakoskelle. Autojen ääniä kuului rinnakkaistieltä oikealta puoleltani, tähysin hetken Punavuoren ja Lehesjärven maisemiin ja jatkoin tasaista tallaamista. Suomen Ilmavoimamuseoon enää 2 + 1,5 km, siis Tikkakosken liittymään.

Upe ja tuleva moottoritie Puuppolan-Tikkakosken välissä.

Tikkakoskellekin enää vain 5 km. No jopas se on lähellä!

Tikkakosken liittymän kohdalla järjestävän seuran heijastinliivimies kysyi, mistä olin tulossa. ”Kirristä”. ”Ei, en aio kävellä sinne takaisin, taidan jatkaa matkaa.” Lentoaseman liittymään oli kuulemma matkaa noin 2,5 km, Vehniälle vähän enemmän. Totesin, että valoisaa riitti vielä.

Moottoritie on myös lentokoneiden varalaskupaikka, minkä merkkinä tien keskellä on vinot valkoiset raidat.

Tikkakosken liittymän jälkeen kävelin vaihteeksi vinoraidoitettua tietä, jonka älysin olevan samalla varalaskupaikka, eihän tässä ollut edes keskikaiteille paikkaa. Vasemmalla puolellani oli Tikkakosken lentokentän kiitorata. Kohta ohitin Tikkakosken lentokentänkin liittymän.

Repussa oli retkievästä, mutta sää tuntui viilentyvän. En sitten malttanut istahtaa piknikille keskelle tyhjää moottoritietä, vaikka tilaisuus olikin houkutteleva ja ainutlaatuisen oloinen. Olisin kuitenkin aika pian Vehniällä, eikä jaloissa pahemmin tuntunut, vaikka asvaltti kova tallausalusta onkin.

Kun moottoritie on avattu ajoneuvoliikenteelle, ei enää ole mahdollista pysähtyä tiellä katsomaan kallioseinämän värisävyjä tai katsomaan taakseen, kun auringonsäteet peilautuvat kostealla asvaltilla ja häikäisevät silmiä jopa marraskuisena päivänä. Autojen ja muiden moottoriajoneuvojen tehtävä moottoritiellä on edetä vauhdilla, ei pysähtyä tai hidastella.

Moottoritie ja sen karhean näköinen asvalttipinta.

Koko matkan olin tuijotellut pääasiassa kauemmas, kuten tien vierille ja väylää niin pitkälle kuin silmä kantoi, mutta aika ajoin vilkaisin toki ihan tien pintaa siinä jalkojeni alla. Siitäkin huolimatta, että jalansija oli koko ajan vakaa, eikä tarvinnut pälyillä vaikkapa erilaisia epätasaisuuksia (kuten metsäpoluilla). Vaikka asvaltti oli riittävän sileää kävelemiseen, näytti se aika karhealta. Näinköhän vesi osaa tunkeutua tuonne väleihin?

En enää kohdannut kävelijöitä, pyöräilijöidenkin määrä harveni koko ajan. Edessäni ei edes pyöräillyt ketään. Käännyin katsomaan taakseni: ei sielläkään ketään. Se oli kuin muistuma kesäiseltä nelostien tallaamiselta Lapissa, paitsi että nyt seuranani oleva tyhjä tie oli peräti nelikaistainen.

Moottoritie päättyy

Moottoritie ja sen päättymistä osoittava nuolimaalaus tiessä sekä liikennemerkit.

Vehniän liittymä lähestyi, käskettiin vieläpä siirtyä oikeanpuoleiselle kaistalle. Enää 500 metriä tätä nelikaistaista väylää jäljellä. Olipa ensimmäinen ja todennäköisesti viimeinen kerta, kun kävelin moottoritiellä.

Tien keskeneräisyyttä ei kauheasti huomannut. Joitakin kaiteita puuttui, samoin verkkoja kallioleikkausten pinnalta, mutta aika lailla valmiilta ajoneuvoille tämä valtatie jo näytti. Näinköhän se avautuu jo ennen joulua 2021?

Kapusin ylös sillalle ja menin kaarteeseen, josta nykyisen nelostien tilapäinen reitti kulki, tulevan moottoritien ramppia pitkin. Viimeinen vilkaisu vielä suljetulle moottoritielle. Liikennemerkit muistuttivat paitsi kielletystä ajosuunnasta, myös siitä, että kävely on tuolla tiellä kielletty. Tänään oli kuitenkin toisin.

Moottoritie ei ollut tänään kuuma, vaan kylmä. Paluukyytiä odotellessa otin repusta kaakaotermarini. Olin odottanut ihanaa, lämmittävää kuumaa juomaa, mutta ikävä kyllä unohtanut, että juuri tämä pikku termospulloni ei hallinnut lämpötila-asioita eli osannut pitää kuumaa vettä kuumana edes muutamaa tuntia. No, menihän se kaakao vain lämpimänä, ei kuumana. Onneksi kyytini saapui pian ja pääsin kotimatkalla nauttimaan Tikkakoskella Herkkulauantaissa kuumasta kaakaosta sekä ihanista piirakoista.

Kävelypäivä

Lauantai 20.11.2021.

Kommentit