Polku-ura kevyen lumen peittämässä Tahkon mäkimaisemassa.

Syyskävelyllä Tahkon Rahasmäen kierroksella, Nilsiä

Lokakuinen lauantai, vuokramökin pöydällä houkutteleva Tahkon maastoreittikartta eri vaihtoehtoineen. Kello oli jo ylittänyt puolenpäivän, mutta ajattelin, että ehtisin kuitenkin hilppaista Rahasmäen kierroksen vielä valoisalla. Kaiken varalta laitoin pikkureppuuni termospullon ja eväspaketin lisäksi kuitenkin otsalampun ja heijastinsysteemin, sillä eihän sitä koskaan…
Olkitähti kuusen oksalle ripustettuna.

Salainen joulupuu jos toinenkin

Olen joinakin vuosina kiertänyt joulun alla Jyväskylän katuja ja bongaillut erilaisia valaistuja joulukuusia. Tänä vuonna kaamosvaloja on riittänyt niin runsaasti, että minua kiinnostivat enemmän syrjäiset joulupuut, joiden tarkka sijaintikaan ei ollut tiedossani. Siis salaiset joulupuut. Haukanniemen salainen joulupuu Lähdin eräänä…
Lato pellolla, Kärsämäki.

Kävellen Suomen halki 31: Kärsämäki-Piippola

Kärsämäki-aamun tärkein asia – jopa hotelli Keskipisteen aamiaista tärkeämpi – oli kenkäpäätös. Edellisen päivän taival Haapajärveltä Kärsämäelle oli lahjoittanut minulle sekä turvotusta että kokoelman rakkoja jalkoihini: ei ollut puhettakaan siitä, että olisin nyt voinut laittaa jalkoihini lenkkarit, joilla olin kävellyt…
Ole hyvä, ota omenia-kyltti ja korillinen omenia tien varressa, Saarijärvi

Kävellen halki Suomen 21: Uurainen-Saarijärvi

Uurainen antoi minulle aurinkoisen herätyksen Marjoniemen tilalla mukavassa aitassa. Talonväki oli joutunut lähtemään aamuvarhaisella reissuun joten nautin aamiaisen omine nokkineni aittahuoneessa. Kiitos vedenkeittimen, onnistui myös tee ja aamupuuro. Päärakennus näytti näin aamusella ihan toiselta kuin iltahämärissä saapuessani. Suorastaan häikäisevältä. Ennen…
Pyhän Martin patsas

Pyhän Martin pyhiinvaellusreitin jäljillä Szombathelyssa Unkarissa

Pyhä Martti, Pyhä Martinus, Martinus Toursilainen, Saint Martin, Szent Márton? Rakkaalla Martilla on monta nimeä! Martti syntyi noin vuonna 316 roomalaisten asuttamassa Savariassa, joka tunnetaan nykyään Szombathelyn kaupunkina ja sijaitsee Unkarin länsiosassa. Pyhä Martti Pyhä Martti nousi aikojen saatossa varsin…
Tammisaaren joulumarkkinat ja tori.

Kävellen Suomen halki 3 – Tammisaari-Karjaa: joulutunnelmia ja vesisadetta

Tammisaari herätti minut pilviseen päivään. Niin pilviseen, että oli pakko tarkistaa säätiedotus ihan kellonaikoja myöten. Koko päivän kestävä vesisade alkaisi viimeistään klo 11… Siispä oli suoriuduttava matkaan pian. Edessä oli kuitenkin yksi paha hidaste. Joulumarkkinat. Siispä en malttanut lähteä rivakasti…
Hitonhaudan rotko ja luola. Kuva: Upe Nykänen

Piristysretki Laukaan Hitonhaudalle

Olipa taas kerran vuoden hämärin kuukausi, eikä lumesta tietoakaan. Mutta mitä jos aurinko yllättäen kapuaa esiin ja valaisee maiseman häikäisevästi? Silloin voi lähteä retkelle vaikka Hitonhaudalle Laukaaseen! Kun saavuimme Valkolantien suunnasta parkkipaikalle, oli siellä tupaten täyttä. Onneksi yksi retkeläinen palasi…