Taidetta, kaakaota ja sitten Jyväsjärvelle

Potkuri Jyväsjärven jäällä

Laskiaissunnuntain kertakaikkisen hieno sää lähteä houkutteli lähtemään kaupunkikävelylle. Oli tietenkin saatava ainakin yksi laskiaispulla ja kaakao, joten kävelimme alkajaisiksi The Local Culture Hosteliin, toisin sanoen ”Lokaaliin”.

The Local Culture Hostel, Jyväskylä, sisätila

Yksi hyvä syy tulla tänne on se, että Lokaalissa on ihan oikean makuista kaakaota, eikä mitään ylimakeaa automaattilaitejuomaa.

Kaakao ja kaksi laskiaispullaa The Local Culture Hostelissa

Laskiaispullan & kaakaon ääressä oli kiva istuskella, mutta kirkas auringonpaiste houkutteli toki siirtymään pian eteenpäin ja ulkoilmaan.

Talven lahja / Risto Puutio

Ennen ulkoilun jatkamista tutustuimme kuitenkin Lokaalin uusimpaan taidenäyttelyyn. Jyväskyläläisen Risto Puution akvarellinäyttely Luonnon ja mielen maisemia oli avautunut juuri edellisenä päivänä. Herkissä maalauksissa on pääosassa talvinen luonto. Osassa niistä hehkuu täysikuu.

Risto Puution akvarelli
Seisomme tässä / Risto Puutio

Akvarellien värimaailma on talviluonnon väriskaalan tapaan niukka, tunnelmia heijastava. Huomasin viehättyväni eniten töistä, joissa oli vain yön tummuutta, niukkaa valoa. Kuinka joku osaakaan vangita kokemaansa noin hienosti siveltimellä?

Risto Puution akvarelli

Valot ja varjot leikkivät myös Lokaalin sisällä ja auringonsäteet ylsivät kiusoittelemaan akvarellejakin kirkkaudellaan. Hyvä on, lähdetään sitten ulos!

Lumikuvio Jyväsjärven jäällä

Laskeuduin Minna Canthin katua alas ja kurvasin Mattilanniemen kautta Jyväsjärven jäälle. Lukuisat muutkin jalanjäljet olivat tehneet uriaan lumeen. Milläköhän tuo rinkula oli piirretty?

Ulkoilijoita Jyväsjärven jäällä

Kävelin auratun väylän vierestä jäätä pitkin kohti Lutakkoa ja satamaa. Aika kivasti oli porukkaa liikkeellä luistelemassa ja jää näytti hyväkuntoiselta. Toiset etenivät vauhdilla, jotkut varovaisin potkuin. Yksi isä luisteli lastenvaunuja työntäen.

Potkuri ja Kuokkalan silta

Minulle ei pelkkä jäällä kävely riittänyt, enkä ole (ainakaan vielä) luisteluihmisiä. Potkuri on suosikkikulkuneuvoni jäällä, niinpä oli mahtavaa, että sataman Kotakahvilasta pystyi sellaisen vuokraamaan. Alkajaisiksi potkuttelin Kuokkalan sillan ali avaralle jäälle, missä ei ollut aurattuja väyliä.

Potkuri Jyväsjärven jäällä

Jyväsjärven jäällä oli niin vähän lunta, että oli mahdollista potkia potkuriin vauhtia käytännössä missä vain. Välillä matalat luminietokset hieman hidastivat kulkua, mutta vain vähäsen.

Potkuri luistinradalla Jyväsjärvellä

Palasin kuitenkin kokeilemaan myös aurattua Jyväsjärven väylää. Olihan siinä hauska potkia menemään! Kiekan loppuosassa jää oli hieman huonossa kunnossa, mutta potkuriahan se ei haittaa sillä tavalla kuin luistelijoita. Ja uusi kierros taas!

Laskiainen ja Kasinonmäki Viitaniemessä

Satamassa olisi ollut kiva nauttia vielä välipalaa, mutta lettujonossa olisi ollut edelläni viisi nälkäistä. En malttanut jäädä odottelemaan, vaan kävelin seuraavaksi Viitaniemeen. Siellä oli asukasyhdistyksen järjestämä laskiaistapahtuma – siis mäenlaskua Kasinonmäeltä.

Laskiaistapahtuma Viitaniemessä

Kasinonmäen alla oli mahdollisuus lunastaa talkoolaisilta kuumaa juomaa ja pientä syötävää. Myönnän, sorruin jo toiseen laskiaispullaan tällä kävelyllä, vaikka en edes laskenut mäkeä…

Kommentit