Heti kun kuulin, että Konneveden ja Hankasalmen rajamaastossa sijaitsevassa Häähninmäen upouuden näkötornin huipulla olevassa tornimökissä voisi myös yöpyä, innostuin. Olisi mahtavaa tehdä torniyöretki!
Varasin näkötornin tornimökin ihan vain itselleni yhdeksi yöksi juuri ennen joulua. Torniyöretki olisi oma pikkujouluretkeni, samalla rauhoittumista ja laskeutumista jouluun.
Ajoin pimeitä, liukkaahkoja teitä pitkin Häähnimäelle sunnuntai-iltana, kun parkkipaikka oli jo päiväretkeläisten jäljiltä tyhjä. Rännänsekainen sade lisäsi omaa tunnelmaansa iltaan, kun nostin rinkan selkääni ja myrskylyhdyn käteeni. Ai niin, liukuestepiikit vielä kumppareihin, niin selviäisin kaatumatta matkan parkista tornille.
Kun astelin otsalampun valossa ylämäkeen, olin tyytyväinen, että reitti Häähnimäen tuvalle ja näkötornille oli tuttu entuudestaan. Pilkkopimeässä olisi ollut muuten aika mielenkiintoista edetä kohti oikeaa paikkaa.
Riemastuin nähdessäni otsalampun valokeilassa tornin juurella seisovan, uuden huussin. Ihanaa, ei tarvitsisi kipittää Häähnintuvan ulkokäymälään yömyöhällä, kun hotelli Helpotus löytyi jo lähempää.
Tornimökin rauhassa
Laskin hupun alas ja lampsuttelin näkötornin huipulle. Minua odotti oven pielessä avain ja kun avasin oven, hohkasi sieltä lämpö vastaan. Tornimökissä kun on etäohjattava lämmitys – ei siis erillistä sähläämistä lämmityslaitteiden kanssa tai polttopuiden kantamista ylimpään kerrokseen.
Yö olisi ehkä synkkä ja tuulinen, mutta ei sentään myrskyinen. Kaivoin repusta valaistukseksi kynttilöitä ja sytytin myrskylyhtyni. Sitten eväät ja kirja esille, petivaatteet lattiapatjalle valmiiksi. Muuta en tarvitsisikaan. Saisin vain olla kaikessa rauhassa, istua alas pöydän ääreen ja lueskella, kirjoittaa päiväkirjaa, tai vaikka neuloa joululahjaksi menossa olevaa pipoa.
Olin pakannut iltaevääksi kotitekoisia piirakoita, taatelikakkua ja pipareita sekä palan juustoa, joita nautiskelin teen kera eväskirjaa lukiessani. Lukemiseksi olin ihan vasiten säästellyt painotuoretta Terhi Ilosaaren kirjaa Iloa etsimässä, joka nappasi minut mukavasti otteeseensa useaksi tunniksi.
Ilta sujuikin mitä leppoisimmissa merkeissä ulkona vongahtelevaa tuulta kuunnellen, neuloen ja lukien. Huomasin, että tornin oman pientuulivoimalan potkuri pyöri vinhaa vauhtia, kun myöhemmin yöllä poikkesin ulos näköalatasanteelle yömaisemia kurkkaamaan. Aika niukat näkymät puunlatvojen yli oli tänä vesisateisena joulukuun yönä tarjolla, sillä tähdetkin piileksivät visusti paksun pilvimaton takana. Kuusta puhumattakaan.
Ai niin, pitäisi käydä myös nukkumaan.
Tornimökki oli sen verran tehokkaasti lämmitetty, että sysäsin heti alkuun antiikkisen kesäkäytössä olevan untuvapussini pois lakanani päältä. Olisin saattanut pärjätä jopa ilman makuupussia! Havahduin ajoittain moottorilta kuulostavaan ääneen, mutta muuten nukuin makeasti. Aamulla arvelin, että se havahduttajaääni oli kenties tornin pientuulivoimalasta peräisin, olihan yöllä tuullut melko rivakasti.
Talviaamu sarastaa
Heräsin epätodellisen kauniiseen aamuun.
Kipaisin alas huussiin, takaisin ylös. Näinköhän usvamatto leijuisi metsäin yllä koko päivän? Tornin joulukuusi pysyi edelleen napakasti paikoillaan kaiteen telineessä.
Ehdin juuri keittää vettä aamuteetä varten ja pukeutua, ennen kuin kuulin outoa tömistelyä alapuoleltani. Mitä ihmettä?
Ai niin, tämähän on näkötorni, jossa käy muitakin! Kohta nelihenkinen seurue saavutti ylimmän eli mökkitason ja kuulostelin porukan tähyävän tornimökin ulkopuolella usvaisia maisemia. Kukaan ei tohtinyt koputtaa ovelle, vaikka toki näkivät, että sisältä hohkasi valoa. Kun kuulin askelten tekevän lähtöä alaspäin, säntäsin ovelle ja kutsuin porukan kurkkaamaan tornimökkiin halutessaan, mikäli eivät olleet siellä aiemmin käyneet. Ja olihan siellä ensikertalaisia tornikävijöitä.
Nautin vielä kaikessa rauhassa aamiaisen kynttilöiden, kaamosvalojeni sekä lukukirjan seurassa. Oli upeaa saada viettää tornimökissä yö ihan yksin sekä syödä kiireetön aamiainen yläilmoissa, pysähtyä vielä tähän hetkeen ja hiljaisuuteen.
Vihmoi edelleen vettä. Kumpparit olivat tismalleen oikea jalkinevalinta tälle retkelle.
Sitten tuli aika pakata tavarat rinkkaan, lakaista lattia ja pyyhkiä pöydät, lähteä taas ihmisten ilmoille. Kun katsoin alas, näin että tornin juurelle kurvasi pari maastopyöräilijää. Kevyt sade jatkui, vähät lumet hupenivat vesihöyryksi.
Torniyöretki oli lopuillaan. Haave toteutettu – joululahja itselleni, hieman ennakkoon eli pari päivää ennen jouluaattoa. Yö näkötornin yksinkertaisessa tornimökissä oli juuri sitä, mitä kaipasin. Ei haitannut, että näkökentässä ei ollut paksua lumipeitettä ja yöpaikassani kaikenmoisia ”luksusmukavuuksia”; minulla oli kaikki, mitä tarvitsin: valoa ja pimeyttä, lämpöä, sopivasti syötävää ja hyvää teetä kupissa. Kiitos Häähninmäki.
Oho vau mikä paikka! Kyllä kelpaa.