Vuoden ensimmäisellä Metsämielikävelyllä Haukanniemessä

Uusi vuosi 2019 alkoi hienosti kauniissa, lumisessa Haukanniemessä Metsämielikävelyllä.
Jalkaisin

Uusi vuosi alkoi hienosti kävelyllä kauniissa, lumisessa metsässä, sopivasti ennen myrskytuulen tuiverrusta.

Tunturihullu eli Sini Malminiemi luotsasi vuoden 2019 alkajaisiksi levollisen kävelyn uudenvuodenpäivän lahjana halukkaille metsämeditaation merkeissä, Metsämieli-menetelmään pohjautuen. Paikaksi hän oli valinnut Haukanniemen, rauhaisan ja rakentamattoman, ulkoilijoiden suosiman niemen parin kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta. Metsämielikävelyn ohjaaja Sini on aito luontoihminen ja mm. biologi, eräopas sekä mindfulness-ohjaaja ja hän bloggaa luonnosta ja mielenterveydestä.

Laitoimme puhelimet äänettömälle ja ennen liikkeelle lähtöä virittäydyimme kävelyyn rauhallisesti hengittäen. Toivoin, että osaisin sulkea korviini edelleen voimakkaana kantautuvat liikenteen äänet pois kävelyn ajaksi. Se hyvä ja huono puoli Haukanniemellä on: sijaitsee lähellä kaupungin keskustaa…

Kävelijöitä nojaamassa puihin.

Kävelimme rauhallista tahtia pellolle, tutkimme edessämme avautuvaa avaraa maisemaa. Mihin huomio kiinnittyy, miksi? Pysähdyimme aika ajoin polun varrella tekemään Sinin ohjaamia harjoituksia. Keskittymään. Ottamaan kosketusta luontoon, puihin, itseemme.

Se keskittyminen ei ollut etenkään alkumatkasta ihan helppoa. Huomasin ajatusteni alkavan harhailla, korvieni erottavan liian tarkasti kaupungin äänimaailmaa, joka ei ollut sopusoinnussa tämän lumisen luonnon kanssa. Pitääkö sen lentokoneen pöristä yli juuri nyt? Kuuluuko liikenteen ääni sekä yläilmoista että teiltä matalapaineellakin noin kovaa?

Poimintoja maasta ja ajatuksistani - risuja hangella.

Poimimme maasta oksankappaleita, käpyjä, mitä irtonaista nyt kukin löysikään. Tuli pysähdyttyä miettimään, mistä luovun, mitä säilytän, muutoksia, uusia asioita. Sijoitin omat oksankäppyräni ja saniaisenlehdykkäni hangelle. Saapa nähdä.

Haukanniemen luminen ja ihanan kaoottinen metsä

Olisin voinut jäädä pällistelemään vitivalkoiseksi kuorrutettua maisemaa vaikka kuinka pitkään, mutta Sini viittoi jo jatkamaan matkaa.

Pihkainen kuuseni.

Jokainen meistä valitsi puun, joka puhutteli, kutsui luokseen. Minut houkutteli luokseen aivan polun vieressä seisova kuusi, jonka maahan yltävät alaoksat tekivät puun ympärille suojaisan pesän. Sellaisen, johon olisi hauska kiepsahtaa nukkumaan.

Tarkastelin puuta aikani. Monia näreen alaoksista oli katkottu, kenties pienet kiipeilijät? Valitsin pienimmäksi tutkittavaksi yksityiskohdaksi puussa pihkakyyneleen. Hämmästyin, kun huomasin, että pihkapisara ei ollut pikkupakkasesta moksiskaan: pihka oli tahmeaa kuin kesäpäivänä, eikä kivikovaksi jähmettynyttä. Ja mikä tuoksu!

Haukanniemen vanhojen puiden latvuksia

Kävelijäporukkamme pysähtyi toviksi ihmettelemään vanhaa, tanakkaa petäjää, joka kuin ihmeen kaupalla sinnitteli itseään nuorempien puiden keskellä. Sini arveli, että sen täytyy olla yli 200 vuotta vanha.

Lumiperhe Haukanniemen edustalla Tuomiojärvellä.

Sitten saavuimmekin jo Haukanniemen kärkeen. Meitä odotti valmiina roihuava nuotio, mutta ensin oli pakko käydä Tuomiojärven jäällä moikkaamassa lumiperhettä kissoineen! Kuka lie ne tehnyt?

Jäällä ei muita kulkijoita näkynyt. Joko jään kantavuuteen ei vielä luoteta tarpeeksi (olen itsekin ollut vielä epäileväinen) tai sitten sää ei houkuttanut. Siirryimme vähitellen nuotiokehään ja kaivoimme mukit ja eväät esille. Sini tarjosi lämmikkeeksi halukkaille kuumaa mehua. Haudutin oman mukini teetä täyteen.

Metsämeditaatio sai arvoisensa päätöksen, tuokion nuotion äärellä. Sehän on retkillä parasta! Viimeisen harjoituksen aikana oli vaikea valita, laittaisinko silmät kiinni vai katsoisinko liekkeihin. Miltä nyt tuntui? Kommentit olivat samansuuntaisia. Olo oli rauhoittunut, hengitys vähemmän pinnallista kuin retken alussa; yksi kävelijä tunsi verenpaineensa laskeneen.

Mutta pitikö sen lentokoneen lentää yli juuri silloin… Kun koneen jylinä hälveni, kuulin jälleen siniharmaana hämärtyvän maiseman sellaisena, kuin sen näin. Rauhoittavana. Askeleet lähtöpaikkaan tuntuivat keveiltä ja siemaisin itseeni vielä maisemamuiston pellon laidalta, lumisesta metsämaisemasta.

Kiitos hienosta kävelyretkestä vuoden aluksi, Sini!

2 thoughts on “Vuoden ensimmäisellä Metsämielikävelyllä Haukanniemessä

  1. Tekstin lukeminenkin jo itsessään rauhoitti. ..oppisipa näkemään yksityiskohdat luonnossa ja paremmin rauhoittumaan. Hienoa että on noin lähellä keskustaa luontoa.

    1. Kiva kuulla, Anna-Kaisa! Pienikin kävelytuokio luonnossa tekee hyvää ja Sinin vetämä kävely oli hyvä muistutus siitä, miten tärkeää on muistaa myös pysähdellä, aistimaan ihan rauhassa paikkaa, jossa on. Suosittelen Metsämielikävelyä lämpimästi!

Kommentit