Vuori-Kalajan talvikallioita ihmettelemässä, Rautalampi

Vuori-Kalajan pystykalliot alhaalta talvella

Luolaretki? Etelä-Konneveden kansallispuistosta löytyy myös luolia, mutta niihin ei onnistu kyllä törmäämään vahingossa. Täytyy olla tietoa, mistä niitä löytyy ja pikkuisen myös taitoa, jos haluaa käväistä ihan luolan sisällä. Asiantuntijan opastuksella luolaretki onnistuu sekä helpommin että turvallisemmin.

Seudun potentiaalisia luolamaastoja ahkerasti könyävä, Konnevedellä luolamiehenäkin nykyään tunnettu Mikko Lemmetti sai houkuteltua minut mukaan retkelle, jolla oli tarkoitus käydä kurkkaamassa muutamaan luolaan Vuori-Kalajan maastossa.

Tai no, itse asiassa lupasin lähteä kuskiksi valokuvaajalle. En luvannut käydä itse yhdessäkään luolassa, sillä olen enemmän avarien maisemien ystävä; ylen ahtaat paikat eivät omaa päätäni viehätä.

Päiväretki Etelä-Konneveden kansallispuistoon uljaisiin maisemiin on kuitenkin aina erinomainen ajatus. Kokoonnuimme Mikon koolle kutsumalla porukalla Vuori-Kalajan parkkipaikalla sunnuntaiaamuna ja lähdimme tarpomaan hyvin tallattua polkua pitkin Vuori-Kalajan laavulle.

Vuori-Kalajan puita ja kallioinen rinne

Laavulta tallasimme Vuori-Kalajan lammen ylitse itse Kalajanvuoren juurelle. Jäällä oli sen verran vähän lunta, että ilman lumikenkiäkin pärjäsi alkuun, mutta kun lähdimme nousemaan kalliorinnettä ylemmäs, ei lumikengistä ollut yhtään haittaa.

Mikko laittoi luolamönkijän perusvarusteen eli kypärän päähänsä ja kapusi ensimmäisenä jyrkkää rinnettä ylös. Kohta me muut perässä, ehkä vähemmän sulavasti. Oikea jalka tuohon koloon, ai sitten vasen tuonne? Ei meikäläisen pätkäjaloilla. Kohta onnistuin kuitenkin ponnistamaan itseni luolan suuaukolle.

Luolan kallioseinamaa talvella

Se ensimmäinen luolakohde oli ystävällisesti valittu niin, että jopa minä uskalsin kömpiä sisälle. Tosin olin ahtaahkossa tilassa ulommaisena, mistä näki mukavasti uloskin. Kallioseinämät ovat kieltämättä hienon näköisiä täältä sisäpuoleltakin katsottuna!

Eikä tämä luola ollut niitä, joita kammoksun, eli kapea onkalo, johon pitäisi pujottautua tai kontata tietämättä, mitä on edessä. Valo pilkisti luolaan kolmelta suunnalta.

Mikko Lemmetti ja toinen luolamies

Luolamies Mikko sai elää hetken valokuvamallin elämää, kun Heikki antoi kameransa laulaa. Viettäessämme samalla rupattelutuokiota kalliopaaden alla ihmettelimme sitä, että joku oli selvästi pitänyt jopa nuotiota tässä matalassa tilassa. Olimme yksimielisiä siitä, että tämä ei todellakaan ollut oivallinen tulipaikka. Etelä-Konneveden kansallispuistossa kun ollaan, sitä suuremmalla syyllä: täällä saa tehdä tulet vain valmiille tulipaikoille.

Kohta Mikko kömpi jostain pikku aukosta suojahaalarissaan pää edellä syvemmälle kallion uumeniin ja otsalamppu pilkisti esiin vieressäni olevasta rakosesta. Ai se luola jatkuu sinnekin päin. Ei, ei tehnyt mieli mennä perästä…

Sitten laskeuduimme varovasti alas ja Mikko johdatti meidät seuraavaa luolaa kohti. Lumen alta eivät kaikki kivenkolot erottuneet, joten lumikengilläkin liikkuessa sai olla tarkkana, ettei askel humpsauttanut kulkijaa onkaloon.

Vuori-Kalajan pystykalliot alhaalta talvella pystykuva

Luolamiehen silmin erottui paikoin onkaloita, joiden sisälle rohkein saattaisi pujahtaa tutkimusmatkalle, mutta ne hienommat olivat kuulemma edempänä. Tallasimme lumikengillä taas eri kohdasta ylemmäs.

Minä olin tyytyväinen ihan tähän Kalajanvuoren kokemiseen uudesta perspektiivistä, sillä en ollut tullut käyneeksi talvella valoisaan aikaan tässä jyrkänteen alapuolella. Mahtavaa nähdä jylhä rinne tästä suunnasta!

Lumikenkailijat laskeutuvat Vuori-Kalajan rinnetta

Sinne hienommalle luolalle oli kuljettava vähän kiertotietä, sillä suorin reitti ei vaikuttanut turvalliselta. Laskeuduimme mutkan kautta alemmas ja sitten Mikko ilmoitti, että tuonne. Huomasin, että minua ei kyseinen suuaukko houkutellut. Vaikka jalassa olivatkin ne repaleisemmat gorehousut.

Siispä istuinalusta takamuksen alle, repusta termospullo ja evässämpylät esiin. Istahdimme Jussin kanssa hangelle eväitä nauttimaan sillä aikaa, kun intomielisemmät luolailijat könysivät kallioiden uumenissa.

Vuori-Kalajan kivikkoinen rinne talvella

Minulle päivän kohokohta oli Vuori-Kalajan talvinen maisema lumisine kallioineen ja kivenlohkareineen. Taidan jättää luolaretkeilyn (ainakin niissä ahtaissa luolissa) suosiolla muille. Viihdyn paremmin lippaluolissa, joissa on kiva pitää vaikka sadetta tai muuten vain evästaukoa.

Lumikenkäilijät Vuori-Kalajan laavulla

Viimeisen luolapysähdyksen jälkeen palasimme tuttuja jälkiä pitkin Vuori-Kalajan kauniille laavulle, missä oli nyt jo uusi retkiseurue tulilla ja makkaranpaistossa.

Kyllä kannatti hurauttaa Vuori-Kalajalle, vaikka päivä olikin alkanut pilvisenä. Kyllä luontoretki kotisohvalla nyhjäämisen voittaa.

Jalkaisin lumikengillä… Kuva: Heikki Sulander – Sulanderphoto.com

Etelä-Konneveden kansallispuisto on oikeasti salaisuuksia täynnä. Tällä kertaa sain tehdä pienen kurkistuksen kansallispuiston luolamaailmaan, vaikkakin vähän arkaillen… Kiitos Mikolle, jota ilman olisi jäänyt sekin kokematta, sillä en olisi omatoimisesti lähtenyt luolia etsimään.

Kiitos myös erinomaiselle matkaseuralleni eli Rinkkaputki-blogin kuvaajataituri Heikki Sulanderille 🙂

Luolaretkelle? Metsäkylpyyn?

  • Jos luolat kiinnostavat, ei muuta kuin yhteys luolamies-Mikkoon (Metsäkylpy Suomi) ja opastetulle retkelle!
  • Pehmeämpiä luontokokemuksia kaipaava voi puolestaan nauttia metsäkylpykokemuksesta à la Mikko.
  • Mikon blogi: Sinisen repun kirous

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *