Jämsä. Nyt alkaisi ihan toisenlainen taival: reitti, jota olin kulkenut aiemminkin (joskin päinvastaiseen suuntaan) enkä kävelisi yksin, vaan seurassa! Olin saanut viestin ystävältäni, että hän voisi liittyä seuraan jollekin pätkälle. Niinpä teimme treffit Jämsään – ja edessä oli kolmen päivän yhteinen taival Jyväskylään. Ei siis vain yhden päivän mittainen kävely yhdessä, kuten oli ollut ystäväni ajatus…
Tämä #suomenhalki-retkisarjani osuus jännitti minua etukäteen ihan oikeasti. Olin jo niin tottunut kävelemään yksin, omaan tahtiini, vain omassa seurassani. Toivottavasti olisimme vielä puheväleissä saavuttuamme perille!
Kohtasimme Jämsän keskustassa ja teimme ensimmäiset kartta- ja reittikatselmukset Akuliinan kahvilassa. Mikä hauskinta, saimme taipaleeme alkuun hyvät fiilikset lähtöfanfaarimusiikista: Jämsän torilla musisoi samaan aikaan aivan mahtavasti Vilppulankosken Big Band!
Kun lähdimme tarpomaan parin kilometrin alkutaivalta Jämsän keskustasta Särkijärvelle, tuli heti tarkistettua askeltemme tahti: jouduin kainosti pyytämään, että Iitu hiljentäisi vauhtia hitusen, sillä taivallettavaa oli loppupäiväksi jäljellä reippaasti. Tiesin itse kokemuksesta melko hyvin, mitä vauhtia pystyn ylläpitämään koko päivän ajan rinkka selässä… Päivän mittaan selviäisi, miten kävelykuntomme kohtaisivat.
Särkijärven eteläpäästä pääsimme pääasialliselle reitillemme eli Keski-Suomen maakuntauran nimeä aiemmin kantaneelle reitille. Maakuntauran nimeä ei uudehkoissa latukartan reittiviitoissa näkynyt; sen sijaan niissä luki mm. Pykälä 8,1 km ja Morva 15,3 km. Molemmat osuisivat aikanaan maakuntaurana tunnetun reittimme varrelle.
Alkumatkasta edessämme olikin mukavaa, leveää väylää, jota saimme kävellä rinnakkain.
Ensin valaistua kuntoilureittiä, sitten pikkutietä. Aivan ideaalia seurassa kulkemiseen ja jutteluun.
Ensimmäisen eväslepotauon pidimme Pykälän majan viereisellä laavulla. Rinteessä sijaitsevan laavun edessä on kaivonrengastulipaikka ja majalta olisi löytynyt polttopuita, mutta meillä ei ollut tulentekotarvetta. Kyllä eväspiirakat ja vesi jo maistuivat.
Pykälän maja on tosi kivan oloinen. Pitäisi varmaan tehdä sinne joskus talviretki hiihtokaudella, että pääsisin näkemään sen myös sisältä!
Matka jatkui Syväjärven rantaa seuraavaa tietä pitkin. Originelleja koristeita oli ripustettu yhden pihapiirin aitaan, samoin Kanavaara!-varoitus. Ei näkynyt kotkottajia. Tandemin raato nojasi kuuseen matalan kiviaidan takana.
Pykälistö. Sininen Keski-Suomen maakuntauran maalimerkki loisti vanhan ladon seinässä.
Aidan takana käyskenteli niityllä utelias liinaharja hevonen. Reitti toi meidät Kankaanmäen ja Haapamäen väliin ja pysähdyimme syömään aimo annoksen vadelmia ihan huikean hyvältä marja-apajalta.
Metsäautotiellä oli ymmärrettävän hiljaista.
Kävelimme tovin mitä upeimmassa vehreydessä, sitten laskeuduimme sadevesiuomien rokottamaa kärrytietä kuusikosta isolle hiekkakuopalle, jonka jälkeen ylitimme tien.
Kohta erotimme puskasta maakuntauran vanhoja opasteita. Saimme räksytykset viereisen talon koiralta ja käännyimme vasemmalle, tällä kertaa kohti Morvaa. Sammalkivillä pidetyn evästauon jälkeen ylitimme radan siltaa pitkin ja marssimme edelleen rupatellen tyytyväisinä eteenpäin.
Mutta hetkonen, ihan kuin jotain olisi pielessä. Miksi tulemme taas radan varteen? Olimme keskustelun tuoksinassa unohtaneet seurata tarkemmin karttaa eli ohittaneet yhden risteyksen. Paikannuksen jälkeen käännyimme takaisin, oikeaa reittiä kohti. Siitä pitäen pidimme karttaa tarkemmin silmällä…
Pikku-Morvan metsämaisemissa oli opasteviittoja, myös sisämajoitukseen Morvassa. Me jatkoimme matkaa nyppylöitä ylös ja alas, kohti kauempana sijaitsevaa yösijatavoitetta. Aurinko kirkasti taivaan sineä ja teki hakkuuaukeasta kullankeltaisine heinikoineen ja muutamine maisemapuineen yllättävän kauniin.
Pikkutieltä kääntynyttä polkua tarpoessamme saimme ihailla avaraa mäkimaisemia ja maistella ensimmäisiä kypsiä puolukoita kantojen vierestä. Oi ihanuutta!
Seuraava taukopaikkamme oli Kerpola, joka on ollut pitkään autiona, ikävä kyllä, ja pihapiiri ympäristöineen pusikoituu hyvää vauhtia.
Kerpola oli aikanaan Keski-Suomen maakuntauran virallisia taukopaikkoja ja katoksen seinässä on edelleen maakuntauran seinätaulu. Kerpolan laavu on pusikon takana, kota aika rähjäisen oloinen ja puulajipuisto on…Metsittynyt.
Kotijärvi Kerpolan rannassa oli upean tyyni. Kun kapusimme takaisin polulle, kyltti kertoi, että maakuntauraa Jyväskylään oli jäljellä 62 km.
Kello oli jo seitsemän illalla. Tuumimme, että valoisaa riittäisi vielä niin kauan, että ehtisimme Suljulan laavulle, jossa olin muutamaa vuotta aiemmin yöpynyt edellisellä retkellä reitillä. Askel painoi kuitenkin jo sen verran, että kun Kerpolan jälkeisen polkupätkän jälkeen vastaan tuli pikkutie, päätimme pysytellä tiellä mahdollisimman pitkään, sen sijaan että olisimme orjallisesti seuranneet metsän puolella kulkevaa maakuntauran polkua. Jossain siellä mäen länsipuolella päilyi Palvia, mutta järvi ei pilkottanut tielle saakka. Janotti… Lähemmäs järveä päästyämme oli pakko käydä täyttämässä juomapullot Palvian vedellä.
Astuimme lopulta tieltä oikealle, metsäpolulle. Korkealla rinteen päällä näkyi Rympsylän tilan rakennuksia. Polku lähti nousemaan ylämäkeen – ei se mitään, Suljula oli jo hyvin lähellä. Olihan siinä selvästi ollut joskus helppokulkuinen polku, mutta huomasimme olevamme ryteikköreitillä, joka uhkaavasti oli kasvamassa umpeen. Näin hämärtyvän päivän päätteeksi oli mielenkiintoista kömpiä rinkan kanssa esimerkiksi reitin poikki kaatuneen kuusen yli!
Oli ihanaa saapua Suljulan laavulle, vaikka sekin on selvästi enää harvoin käytössä ja edusta kasvamassa umpeen… Rojautimme rinkat selästä ja tyytyväisenä huokaisten teimme leirimme yöksi. Kunhan olimme ensin harjanneet laavun lattian puhtaammaksi risuilla. Pastailtaruuan jälkeen kellahdimme väsyneinä nukkumaan tyveneen, hiljaiseen iltaan. Ensimmäinen kaksintaivalluspäivä onnellisesti takana.
Parasta / mielenkiintoisinta päivässä
- Musikaalinen, hyväntuulinen lähtö Jämsästä
- Kerpola, ränsistyneenäkin
- Matkan taivaltaminen yhdessä ystävän kanssa
Kävelypäivä
24.8.2019